maanantai 4. helmikuuta 2013

Patricia Cornwell: Kuolleiden satama


Kuolinsyyntutkija Kay Scarpetta palaa takaisin johtamaansa laitokseen ikävissä tunnelmissa. Hän on saanut tietoonsa, että laitokseen tuotu murhan uhri onkin mahdollisesti ollut elossa vielä sinne tuotaessa. Hänen viransijaisenaan toiminut Jack Fielding on kateissa ja on lisäksi antanut vääriä lausuntoja murhatun pikkupojan kuolintavasta omaisille. Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että Jackilla on jotain tekemistä molempien murhien kanssa.

Pitkästä aikaa luin Cornwellia, kiitos Helsingin kirjamessujen e-kirjatarjouksen. Kirjamessuviikolla joka päivä oli yksi e-kirja tarjouksessa, maksoi muistaakseni muutaman euron, joten en voinut olla hyödyntämättä tarjousta. Cornwellin Scarpetta-sarjan kirjat olivat aikoinaan lempikirjojani ja luin niitä uskollisesti, kunnes jossain vaiheessa ne rupesivat tökkimään. Välistä on jäänyt siis lukematta useampi kirja, mutta uskalsin kuitenkin antaa Cornwellille uuden mahdollisuuden.

Mitenkään kovin innostuneesti en tätä kirjaa ruvennut lukemaan ja lopulta lukemiseen menikin useampi kuukausi. Henkilöt olivat edelleen samoja kuin muissakin kirjoissa, myöskin heidän välisensä ongelmat ja suhteet tuntuivat olevan aivan samoja kuin aiemminkin. Jotenkin vain päällimmäiseksi tunteeksi jäi päähenkilö Kay Scarpettan negatiivisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Missään vaiheessa en tuntenut minkäänlaista sympatiaa häntä kohtaan, mikä tekee lukemisesta aika ikävän kokemuksen. Loppua kohti kirja kuitenkin parani ja viimeisen kolmanneksen kirjasta luin lähes yhdeltä istumalta. Ei tämä kuitenkaan niin hyvä ollut, että haluaisin lisää Cornwellia lukea, ainakaan lähiaikoina.

Ei kommentteja: