maanantai 15. huhtikuuta 2013

Dennis Lehane: Suljettu saari


Teddy Daniels on liittovaltion sheriffi, joka on lähetetty Shutter-nimiselle saarelle Aschcliffen vankimielisairaalaan tutkimaan kadonneen potilaan tapausta. Uuden parinsa Chuckin kanssa he toteavat, että skitsofreniaa sairastava Rachel Solando on kertakaikkiaan hävinnyt, vaikka karkaaminen suljetusta huoneesta tuntuu olevan täysin mahdotonta. Rachelin jättämien salakielisten vihjeiden avulla he pääsevät tutkinnassaan eteenpäin, mutta esille tulee enemmän ja enemmän omituisia seikkoja vankimielisairaalan toiminnasta. Teddystä alkaa tuntua, ettei heitä aiota Chuckin kanssa päästää lähtemään pois ollenkaan.

Jännittävä kirja. Vielä juuri ennen loppua minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka kaikki loppujen lopuksi ratkeaa. Jännitys tiheni pikkuhiljaa ja yllätyksiä tuli eteen tämän tästä. Kuitenkin lukiessani kuvittelin tietäväni juonesta kaiken ja olin jopa sitä mieltä, että kirja oli vähän tylsä. Loppu kuitenkin muutti kaiken. Todella mielenkiintoisesti kirjoitettu psykologinen romaani, joka jätti pohdittavaa vähäksi aikaa. 

2 kommenttia:

Irene / Kingiä, kahvia ja empatiaa kirjoitti...

Olen nähnyt tämän leffana, josta pidin todella paljon. Kirjanakin haluaisin tämän vielä kokea. =D

Miiru kirjoitti...

Tosiaan, unohdin että tästä on elokuvakin tehty. Täytyykin katsoa josko sen jostain löytäisin. Muistan lukeneeni että muistakin Lehanen kirjoista on tehty elokuvia tai tv-sarjoja, joten tuskin nekään huonoja on.