keskiviikko 10. elokuuta 2011

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma



Kansasilaisen pikkukaupungin maissipellolta löytyy silvottu ruumis, ympärillään intiaanien keihäisiin seivästettyjen varisten piiri. Mitään murhaan viittaavaakaan ei Medicine Creekissä ole tapahtunut vuosikymmeniin, joten kaupunkilaiset ovat ihmeissään. Agentti Pendergast saapuu kaupungin sheriffin harmiksi paikalle tutkimaan tapausta ja palkkaa avukseen paikallisen teinin, Corrie Swansonin. Uuden ruumiin löytymisen myötä Pendergast tulee johtopäätökseen, että murhaaja on joku kaupunkilaisista. Mutta kuka hän on ja missä hän piileskelee?

Tämä on järjestyksessään toinen suomennettu Pendergast-romaani. Ensimmäinen oli niin hyvä, että odotukset olivat korkealla tämänkin suhteen. Valitettavasti jouduin hieman pettymään, vaikka kirjan alku oli lupaava. Loppua kohden lukeminen oli aina vain työläämpää, ja lopusta olisi viimeiset sata sivua voinut tiivistää helposti muutamaan sivuun. Ei kirja silti kokonaan huono ollut, ja varmasti tulen lukemaan muitakin sarjan kirjoja. Seuraava suomennos ilmestyy tänä syksynä.


Ei kommentteja: