keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Emily Brontë: Wuthering heights


Tunnustan maalaisuuteni; olin kuvitellut tämän kirjan samankaltaiseksi kuin Jane Austenin teokset (joista en ole tähän mennessä lukenut kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon). Ensimmäisen kappaleen luettuani huomasin jo erehtyneeni, enkä voinut kuin ihmetellä kuinka näin kauniin niminen kirja voi olla niin synkkä ja suorastaan masentava. Lukeminen oli työn ja tuskan takana, kunnes viimeinen kolmannes alkoi tuntua helpommalta ja jätti kirjasta lopulta melko positiivisen kuvan.

Koska tapahtumat oli kerrottu taloudenhoitaja Nellyn suulla, jäivät henkilöiden perimmäiset tunteet ja motiivit hämärän peittoon ja oman pohdinnan varaan. Useat henkilöistä olivat ilkeitä, synkkiä ja jopa sadistisia. Heathcliffin suoranainen pakkomielle Catherineen vaikutti kaikkiin henkilöihin ja teki jokaisen elämästä ikävää ja synkkää. Vasta lopussa Heathcliffin kerrottua tuntemastaan rakkaudesta Catherineen Nellylle, aloin lukijana miettiä minkälainen heidän tarinansa olisi ollut, jos he olisivat päätyneet yhteen? Miellyttävämpi lukea, mutta ehkä myös tylsempi.

Luin kirjan englanniksi ja odotin samanlaista lukukokemusta kuin Austenia  lukiessa, kaunista kieltä ja mukavia mielikuvia, mutta ehkä tarinan synkkyyden vuoksi kielikin tuntui tönköltä ja töksähtelevältä. Kirjan on lukenut lähiaikoina myös Raisa, jonka arvioon yhdyn suurelta osin.

2 kommenttia:

Raisa kirjoitti...

Minulle tuli vasta jälkikäteen ahaa-elämyksenä oivallus siitä, että tosiaankin koko ajan voi ajatella kaiken olleen Nellyn tulkintaa tapahtumista. Mitäpä hän tietää muiden luonteista ja rakkaudesta. Ehkä kaikki tuntuivat niin epäkohteliailta ja oudoilta tyypeiltä, koska tämä oli Nellyn näkemys heistä...

Miiru kirjoitti...

Totta. Nellystä itsestään välittyi hyvinkin huolehtiva ja empaattinen kuva. Toisaalta hän sekaantui surutta esimerkiksi Cathyn ja Lintonin suhteeseen ja tekemisiin, jotka tuskin siitä pitivät, joten ehkä ihmiset tosiaan vaikuttivat Nellystä epäkohteliailta ja tylyiltä kun eivät arvostaneet hänen päsmäröintiään...? Ja kuka tietää mitä kaikkea hän jätti kertomatta, kukapa itsestään huonoa kuvaa haluaisi etenkään vieraalle antaa.