sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Malcolm Gladwell: Blink


Malcolm Gladwellin kirja käsittelee alitajuntaa ja intuitiota, niitä valintoja, joita teemme ajattelemattamme, silmänräpäyksessä. Hän kertoo tieteellisten kokeiden sekä aitojen, tosielämässä tapahtuneiden asioiden kautta siitä, miten ihmisen tiedostamaton ajattelu voi johtaa harhaan näennäisesti aivan yksinkertaisissa asioissa, saa tekemään vääriä johtopäätöksiä, sekä miten ihmisten mielipiteisiin ja käyttäytymiseen vaikuttavat ympärillämme näkemämme ja kokemamme asiat sekä ennakkoluulot, vaikka emme itse sitä huomaa tai ymmärrä. Myös tiedostettuihin ja tiedostamattomiin kasvonilmeisiin ja niiden tulkintaan kiinnitettiin paljon huomiota.

Erittäin mielenkiintoinen kirja, etenkin koska tykkään lukea tällaisia kirjoja. Erityisesti kohta, jossa kerrottiin autismista (ihmiseltä puuttuu mm. kyky lukea toisen ihmisen ilmeitä ja eleitä), auttoi ymmärtämään paljon selvemmin mistä siinä on kyse. Tehdyssä kokeessa autistisen miehen silmänliikkeitä kuvattiin samalla, kun hän katsoi tiettyä elokuvaa. Toinen kamera oli suunnattu valkokankaalle, jotta pystyttiin tarkasti selvittämään mitä kohdetta hän kulloinkin katsoi. Kävi ilmi, että hän suuntasi huomionsa aivan eri asioihin kuin muut katsojat. Hän ei esimerkiksi kiinnittänyt huomiota näyttelijöiden kasvoihin ja ilmeisiin juuri lainkaan, sillä hänelle ne eivät merkinneet mitään, koska hän ei osannut tulkita kasvonilmeiden merkitystä.

Gladwellilta on ilmestynyt kaksi muutakin kirjaa, jossain vaiheessa taidan tutustua niihinkin. 

Ei kommentteja: