Kirja kertoo Corinnen omasta elämästä 1980-luvun lopulla, jolloin hän matkusti miesystävänsä Marcon kanssa Keniaan Mombasaan lomalle. Siellä hän tapasi masaisoturi Lketingan, jonka ulkomuotoon hän heti ihastui. Lyhyen kohtaamisen jälkeen loppuloma menikin tätä soturia etsiessä ja sattuman kautta he tapasivatkin uudelleen. Vaikka heillä ei ollut yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää, Corinne rakastui tulisesti ja lupasi tulla uudelleen Keniaan heti kun saa asiansa järjestettyä kotimaassaan Sveitsissä. Monen mutkan ja väärinkäsityksen kautta hän muutti asumaan Lketingan kotikylään keskelle Kenian savannia. He menivät lopulta myös naimisiin ja saivat tyttölapsen.
Ensimmäiset 150 sivua saivat minut jostain syystä todella ahdistuneeksi. En voinut ymmärtää, miten joku voi rakastua niin kovin ihmiseen, josta ei tiedä oikeastaan mitään. Sen vähän perusteella Corinne myi yrityksensä, asuntonsa ja autonsa ja palasi takaisin Keniaan tietämättä lainkaan, onko Lketinga odottamassa häntä. Palattuaan hän joutuikin paikallisen ystävänsä kanssa matkustamaan Kenian halki Lketingan kotikylään häntä etsimään.
Sana pakkomielteinen tuli mieleen alussa, mutta mielipiteeni Corinnesta muuttui kirjan edetessä. Hän osoittautui sitkeäksi, pitkäpinnaiseksi ja äärettömän sopeutuvaksi. Hän avasi elintarvikekaupan kylässä, osti auton ja meni naimisiin Lketingan kanssa, kaiken vaatiessa äärettömän paljon eri kaupunkien virastoissa juoksemista ja rahan antamista sinne sun tänne. Kaikkien vastoinkäymisten edessä mitä hän kirjassa kuvailee, ei voi kuin todeta että ihmisen on oltava todella rakastunut ja asialleen omistautunut jaksaakseen elää sellaisissa olosuhteissa.
Loppujen lopuksi avioliiton rikkoi Lketingan mustasukkaisuus. Vauvan synnyttyä hän tuli yhä enenevässä määrin epäluuloiseksi ja syytti Corinnea jatkuvasti pettämisestä, epäillen myös omaa isyyttään. Ehkä tilannetta oli edesauttamassa se, että Lketinga ei tuntenut olevansa perheen pää, kuten masai-heimossa mies on. Loppujen lopuksi kulttuurierot olivat kuitenkin liian suuret.
Jäin miettimään, miten masaisoturi ymmärtää rakkauden, vai ymmärtääkö? Tuskin ainakaan länsimaisella tavalla, kuten Corinne varmaan sinisilmäisesti uskoi. Masaimiehelle vaimo on ennenkaikkea omaisuutta, joku joka hoitaa kodin, lapset, polttopuun ja veden hankinnan. Seksi on erilaista, suuteleminen ja hellyyden osoitus eivät kuulu ollenkaan siihen. Lketinga halusi myös säilyttää mahdollisuuden ottaa tulevaisuudessa toisen vaimon. Kun Corinne ei istunut perinteiseen muottiin, Lketinga tuli sairaalloisen mustasukkaiseksi. Oppimattoman ja kouluja käymättömän miehen on vaikea ymmärtää täysin toisenlaisista oloista tulevan ihmisen ajatuksia. Mielenkiintoista olisi myös ollut tietää Lketingan ikä. Luulen, että hän oli kuitenkin aika tavalla Corinnea nuorempi.
3 kommenttia:
Minä luin tämän useampi vuosi sitten ja pidin tosi paljon, mutta myös tuskastelin alussa Corinnen sinisilmäisyyttä tai ennemminkin Lketingan suhtautumista Corinneen. Vaikka toisaalta hän varmaan käyttäytyi kuten Masaisoturit kulttuurissaan käyttäytyvät. Katsoin tämän myös elokuvana ja se oli hieman pettymys.
Jos tämä olisi ollut fiktiivinen kirja, olisin pitänyt sitä täysin epäuskottavana. Itse luontaisesti varovaisena luonteena en voi käsittää "ensisilmäyksellä" rakastumista ihmiseen, jonka kanssa ei ole mitään yhteistä. Mutta kaikesta päätellen Corinne oli kuitenkin viimeisiä vuosia lukuunottamatta onnellinen, mikä on tärkeintä.
Totta! En ollut hoksannut ennen ajatella sitä noin, mutta nimenomaan jos olisi ollut fiktiivinen tarina, olisi varmasti vain ärsyttänyt vähän väliä lukiessa Corinnen puolesta/takiakin.
Lähetä kommentti