lauantai 19. marraskuuta 2011

Luettua muttei blogattua

Aina silloin tällöin tulee luettua kirjoja joista ei kovin paljon saa irti, mutta koska olen tunnollinen ihminen täytyy niistäkin jotain yhteenvetoa kirjoittaa.

Tuija lehtinen: Lumiruusu


Rebekka toimii kouluaikaisten ystäviensä, rikkaiden veljesten Rikin ja Kurren omistamassa kylpylähotellissa johtajana. Hän on ollut ihastunut Kurreen jo pitkään, mutta valitettavasti huippumalli Mirabella on onnistunut saamaan Kurren itselleen.

Kirja oli juuri niin naurettava kuin juonesta voi päätellä, mutta kun lukemisen otti puhtaasti komedian kannalta, niin muutamat hyvät naurut siitä kyllä sai. Olen tietoisesti jättänyt kaikki suomalaiset kirjat lukematta, elämänkertoja yms. tositarinoita lukuunottamatta, sillä en osaa suhtautua naurettavan teennäisiin nimiin ja puhetapaan. Samasta syystä jäävät kaikki suomalaiset sarjat katsomatta. Tätä kirjaa nyt ei voi vakavasti ottaakaan ja Mirabellat ja Rebekat yms. vain lisäsivät komiikkaa lukemiseen, mikä ei tässä tapauksessa ollut huono asia.

J.D. Robb: Purity in death

Samat henkilöt jatkavat kuin muissakin tämän sarjan kirjoissa. Tällä kertaa Eve Dallas saa tutkittavakseen tapauksia, joissa tietokoneen kautta ihmiseen siirtyvä virus tappaa seksirikollisia.

Ei kommentteja: