torstai 7. marraskuuta 2013

Umberto Eco: Ruusun nimi


Kirjan tapahtumat sijoittuvat italialaiseen munkkiluostariin 1300-luvulla. Riidat eri uskonnollisten koulukuntien välillä ovat kärjistymässä, joten englantilainen William Baskerville apulaisineen on kutsuttu tekemään sovintoa osapuolien välille Italiaan erääseen luostariin. Ennen kuin he ehtivät paikalle, löytyy yksi munkeista oudosti kuolleena. Apotti pyytää Williamin apua kuoleman selvittämisessä mutta tilanne pahenee päivä päivältä, sillä uusia murhia tapahtuu tihenevään tahtiin.

Vaikka murhat ja niiden selvittäminen näennäisesti ovat pääosassa, suurin osa kirjasta käsittelee kyllä ihan muuta. Filosofisia pohdintoja ja suorastaan puuduttavaa päättelyä on sivukaupalla ja täytyy sanoa, että iso osa niistä meni pään lävitse tarttumatta ollenkaan ajatuksiin kiinni. Pelottavia, puolen sivun mittaisia virkkeitä ja piiitkiä luetteloita kahlatessa tuntui välillä siltä, että kirjailija on jaaritellut vain jaarittelemisen ilosta, ilman että olisi kiinnittänyt lainkaan huomiota tarinan sujuvaan etenemiseen. 

No, joka tapauksessa kirja on klassikko, bestseller ja ainakin takakannen mukaan Eurooppalainen suurromaani, joten eihän se kokonaan huono ole. Kieltämättä viimeisen sivun luettuani olin helpottunut, mutta toisaalta nautin kyllä tarinasta. Jos sen olisi saanut tiivistettyä vähän lyhyempään ja tiiviimpään pakettiin ilman ylenpalttista filosofointia se olisi ollut enemmän minun makuuni, toisaalta ehkä kirjan klassikkomaine olisi ollut mennyttä samalla.