Kirja kertoo Englannin kuninkaan Yrjö VI:n selviytymisestä änkytyksestä, joka uhkasi hänen kykyään hoitaa maansa asioita. Avun hän sai Australialaissiirtolaiselta, Lionel Loguelta, jonka pojanpoika kirjan kirjoittaja on. 1900-luvun alussa ei vielä ollut varsinaista puheterapiaa, vaan Lionel oli opiskellut muun muassa ilmaisutaitoa ja näyttelemistä.
Kirja perustuu Lionel Loguen säilyneeseen kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin ja leikekirjoihin, joita hän piti uskollisesti koko elämänsä. Myös kuninkaan päiväkirjoja ja omaelämänkertaa on käytetty lähteenä. Näiden avulla tarinasta on saatu hyvinkin yksityiskohtainen ja mielenkiintoinen, mutta täytyy sanoa, että eniten kirjassa minua kiinnosti historialliset tapahtumat, sodan kuvaus ja silloisen yhteiskunnan kuvailu. Itse kuninkaan puheterapiasta ei hirveän paljoa kerrottu, sillä Lionel tuskin oli kuvaillut päiväkirjoihinsa kovinkaan yksityiskohtaisesti käyttämiään tekniikoita. Kuninkaan puheen edistymisestä kerrottiin siteeraamalla lehtiartikkeleita, joissa hänen puhettaan ja puhevikaansa kommentoitiin välillä melko suorasukaiseen tyyliin.
Ei kirja tylsä ollut, mutta luulen, että elokuva on saatu mielenkiintoisemmaksi jo sen vuoksi, ettei siinä ole tarvinnut seurata oikeita tapahtumia niin tarkkaan, vaan sitä on voitu dramatisoida, toisin kuin kirjaa. Nyt kuningas ja hänen puheongelmansa jäivät oikeastaan vähän sivuseikaksi. Mutta niinkuin kirjan takaliepeessä todetaan, kirja täydentää ja laajentaa elokuvan tarinan.
Ei kirja tylsä ollut, mutta luulen, että elokuva on saatu mielenkiintoisemmaksi jo sen vuoksi, ettei siinä ole tarvinnut seurata oikeita tapahtumia niin tarkkaan, vaan sitä on voitu dramatisoida, toisin kuin kirjaa. Nyt kuningas ja hänen puheongelmansa jäivät oikeastaan vähän sivuseikaksi. Mutta niinkuin kirjan takaliepeessä todetaan, kirja täydentää ja laajentaa elokuvan tarinan.
