Laila Hietamies: Koivu ja tähti

Samat hahmot jatkavat edelleen eloaan tässäkin kirjassa, muutama uusikin tuttavuus ilmaantuu. Hilkka ja Olavi lähetetään murheellisten tapahtumien jälkeen sotalapsiksi Tanskaan. Heidän isänsä Tukeva on edelleen rintamalla kaukana Äänisellä, eikä voi kuin toivoa että kaikki sujuu hyvin. Liisan ja Ilonan ystävyyttä koetellaan, eikä Liisan elämä muutenkaan suju hyvin. Hän on edelleen katkera kaikista tapahtuneista asioista, eikä tule toimeen enää kenenkään kanssa. Sota jatkuu edelleen, eikä rauhaa ole näköpiirissä.

Kirja oli tunnelmaltaan kaikista tähänastisista ehkä synkin ja surullisin. Kukaan ei välty surulta eikä murheelta, ainoastaan Ilona on vihdoin löytämässä onnea itselleen. Kirjan yksi osa oli kirjoitettu Hilkan näkökulmasta, heidän matkastaan Tanskaan ja siellä sattuneista asioista. En oikein tiedä pidinkö siitä vai en. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea, kuinka lapsia kuljetettiin ja sijoitettiin perheisiin, toisaalta lapsen näkökulma tuntui keinotekoiselta.

Kirja jatkaa samaa tasaista tahtia kuin aiemmatkin. Olen kuitenkin kehittänyt itselleni todellisen ongelman Hietaniemen lempisanojen "lehmusten kaupunki" käytöstä. Niskakarvat nousevat pystyyn joka kerran, kun Lappeenrantaan viitataan tällä nimellä, ja se tapahtuu usein. Onhan kirjailijalla toki taiteellinen vapaus tehdä niinkuin haluaa, mutta itseäni tämä sanapari on ruvennut ärsyttämään todella paljon.

Laila Hietamies: Syksyksi kotiin

Lappeenranta-sarjan neljäs osa jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Sodan uhka on jälleen vienyt Tauno Tukevan pois kotoa lähemmäksi rajaa, samoin kuin Vehmaksen ja monet muut. Iita yrittää huolehtia yksin maatilan asioista, mutta synnytyksen jäljiltä heikoksi jäänyt vointi huononee entisestään. Lopulta hänen on pakko turvautua naapurin Senjan apuun ja lähdettävä kaupunkiin sairaalaan. Hänen siellä ollessaan alkavat pommitukset ja tulee evakuointikäsky. Senja ja Iita päätyvät Vehkapäähän evakkoon yhdessä Ilonan, Annin, Olgan ja lasten kanssa.

Näin jälkikäteen kun aloin miettimään kirjan tapahtumia, en oikein osannut sanoa kuka oli oikeastaan pääosassa. Uusia henkilöitä esiteltiin jonkinverran, eikä esimerkiksi Ilonan ja Vehmaksen suhdetta käsitelty enää juuri lainkaan, vaan he olivat muuttuneet ikäänkuin sivuhenkilöiksi. Jotenkin näitä kirjoja kun lukee on sellainen olo, ettei kirjailija itsekään tiedä mihin suuntaan haluaisi tapahtumien etenevän, vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. Lopullista loppuhuipennusta on turha yrittää etsiä, mutta ehkä juuri siksi Hietaniemen/Hirvisaaren kirjat ovatkin niin suosittuja. Yksi kriitikki kyllä tulee mieleen: kun kirjat niin selvästi profiloituvat Lappeenrantaan, on mielestäni melko ihmeellistä ettei kaupunkia kirjoissa muistaakseni mainita tällä nimellä kertaakaan. Voin olla väärässä, mutta ainakaan tässä nimenomaisessa kirjassa ei Lappeenrantaa mainittu kertaakaan, vaan sitä kutsutiin jopa ihmisten puheissa Lehmusten kaupungiksi. Kuka muka oikeasti puhuu niin?

Laila Hietamies: Kukkivat kummut

Lappeenranta -sarjan kolmannessa osassa tutut hahmot jatkavat menoaan. Ilona ja Vehmas ovat vihdoin yhdessä, Liisa yrittää tahollaan päästä sodan kauhuista eteenpäin ja Liisan äiti Anni majoittaa salaperäistä Olga-vanhusta sekä Marjushkaa, joka on palannut takaisin kaupunkiin miehensä kuoleman jälkeen. Tukeva perheensä kanssa on tietenkin myös mukana.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat talvisodan jälkeiseen vuoteen. Kaikesta on pulaa ja uuden sodan uhka on kaikkien mielessä. Luinkin tätä kirjaa enemmän ajankuvauksena kuin varsinaisena romaanina. Tukevan tytön Hilkan kokemukset kotona ja koulussa nostivat itselläni esiin muistoja oman isoäitini sekä tämän tädin kertomuksista lapsuusajoilta, tuoden siten kirjan kuvauksia silloisesta yhteiskunnasta vielä todenmukaisemmiksi.

Itse kirjan juoni jäi itselläni todellakin vähän sivuseikaksi. Ihmettelin hieman joidenkin sivujuonien tarpeellisuutta etenkin kun muistaa, että kirjasarjan seuraava osa ilmestyi vasta 25 vuotta myöhemmin, eli todennäköisesti kirjailija ei ollut edes ajatellut jatkaa sarjaa. Ei tämä kuitenkaan lukukokemusta haitannut millään tavalla. 

Laila Hietamies: Unohduksen lumet

Unohduksen lumet on toinen kirja Hietamiehen Lappeenranta -sarjassa. Ensimmäinen on Lehmusten kaupunki, jonka luin jokin aika sitten. En ole juurikaan lukenut suomalaisten kirjailijoiden romaaneja, lähinnä vain tietokirjoja. Siksi olikin ihana yllätys löytää kirjailija, jonka kirjoihin ihastuin täysin. Osasyy voi olla myös se, että tapahtumat sijoittuvat omaan asuinkaupunkiini, mutta se ei suinkaan ole ainoa asia.

Sarjan aloitusosassa nuori ompelijatar Ilona tapaa ystävänsä Liisan kanssa kaksi ratsuväen upseeria, Veikon ja Arnoldin. Eletään aikaa ennen sotaa, eivätkä kaupunkilaiset katso nuorten suhdetta hyvällä. Pikkukaupunki saa toden teolla juoruiltavaa, kun Ilona tulee raskaaksi, eikä heidän sallita menevän naimisiin erilaisen yhteiskunta-aseman takia.

Unohduksen lumet jatkaa heidän tarinaansa. Aikaa on kulunut kymmenen vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Talvisota alkaa ja kaikkien elämä muuttuu täysin. Veikko ja Arnold joutuvat rintamalle, eikä kaupunkiin jäävilläkään ole helppoa pommitusten keskellä. Arnoldin vaimo Liisa huolehtii heidän kahdesta lapsestaan sekä vanhasta isästään. Ilona menee puhelunvälittäjäksi lähelle rintamaa Sortavalan lähelle. Veikko ja Ilona eivät ole olleet missään tekemisissä kymmeneen vuoteen, mutta sodan keskellä heidän polkunsa risteävät jälleen.

Ihanaa pitkästä aikaa lukea kirjaa, jota ei olisi malttanut laskea käsistä pois ollenkaan. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, eikä huumoriakaan puuttunut. Syvimmin kosketti kuitenkin sodan kuvaukset, niin rintamalla kuin kaupungeissakin. En silti osaa kuvitellakaan, kuinka kauheaa jatkuva pelko ja väsymys on ollut. Sarjan seuraava osa sijoittuu jatkosodan aikaan, joten lisää isänmaallista tunnetta on tiedossa.