Corinne Hofmann: Valkoinen masai

Kirja kertoo Corinnen omasta elämästä 1980-luvun lopulla, jolloin hän matkusti miesystävänsä Marcon kanssa Keniaan Mombasaan lomalle. Siellä hän tapasi masaisoturi Lketingan, jonka ulkomuotoon hän heti ihastui. Lyhyen kohtaamisen jälkeen loppuloma menikin tätä soturia etsiessä ja sattuman kautta he tapasivatkin uudelleen. Vaikka heillä ei ollut yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää, Corinne rakastui tulisesti ja lupasi tulla uudelleen Keniaan heti kun saa asiansa järjestettyä kotimaassaan Sveitsissä. Monen mutkan ja väärinkäsityksen kautta hän muutti asumaan Lketingan kotikylään keskelle Kenian savannia. He menivät lopulta myös naimisiin ja saivat tyttölapsen.

Ensimmäiset 150 sivua saivat minut jostain syystä todella ahdistuneeksi. En voinut ymmärtää, miten joku voi rakastua niin kovin ihmiseen, josta ei tiedä oikeastaan mitään. Sen vähän perusteella Corinne myi yrityksensä, asuntonsa ja autonsa ja palasi takaisin Keniaan tietämättä lainkaan, onko Lketinga odottamassa häntä. Palattuaan hän joutuikin paikallisen ystävänsä kanssa matkustamaan Kenian halki Lketingan kotikylään häntä etsimään.

Sana pakkomielteinen tuli mieleen alussa, mutta mielipiteeni Corinnesta muuttui kirjan edetessä. Hän osoittautui sitkeäksi, pitkäpinnaiseksi ja äärettömän sopeutuvaksi. Hän avasi elintarvikekaupan kylässä, osti auton ja meni naimisiin Lketingan kanssa, kaiken vaatiessa äärettömän paljon eri kaupunkien virastoissa juoksemista ja rahan antamista sinne sun tänne. Kaikkien vastoinkäymisten edessä mitä hän kirjassa kuvailee, ei voi kuin todeta että ihmisen on oltava todella rakastunut ja asialleen omistautunut jaksaakseen elää sellaisissa olosuhteissa.

Loppujen lopuksi avioliiton rikkoi Lketingan mustasukkaisuus. Vauvan synnyttyä hän tuli yhä enenevässä määrin epäluuloiseksi ja syytti Corinnea jatkuvasti pettämisestä, epäillen myös omaa isyyttään. Ehkä tilannetta oli edesauttamassa se, että Lketinga ei tuntenut olevansa perheen pää, kuten masai-heimossa mies on. Loppujen lopuksi kulttuurierot olivat kuitenkin liian suuret.

Jäin miettimään, miten masaisoturi ymmärtää rakkauden, vai ymmärtääkö? Tuskin ainakaan länsimaisella tavalla, kuten Corinne varmaan sinisilmäisesti uskoi. Masaimiehelle vaimo on ennenkaikkea omaisuutta, joku joka hoitaa kodin, lapset, polttopuun ja veden hankinnan. Seksi on erilaista, suuteleminen ja hellyyden osoitus eivät kuulu ollenkaan siihen. Lketinga halusi myös säilyttää mahdollisuuden ottaa tulevaisuudessa toisen vaimon. Kun Corinne ei istunut perinteiseen muottiin, Lketinga tuli sairaalloisen mustasukkaiseksi. Oppimattoman ja kouluja käymättömän miehen on vaikea ymmärtää täysin toisenlaisista oloista tulevan ihmisen ajatuksia. Mielenkiintoista olisi myös ollut tietää Lketingan ikä. Luulen, että hän oli kuitenkin aika tavalla Corinnea nuorempi.

Danielle Trussoni: Enkelioppi

Sisar Evangeline on tullut Pyhän Rosan luostariin jo kaksitoistavuotiaana isänsä toivomuksesta. Muun perheensä kuoltua hänellä on jäljellä suvustaan ainoastaan isoäiti Gabriella, jota ei ole tavannut moneen vuoteen. Sattumien kautta Evangeline löytää vanhan kirjeen, jossa mainitaan luostarin vanhan nunnan, Celestinen, nimi. Celestine kertoo hänelle enkelitieteen opinnoistaan Pariisissa yhdessä Evangelinen isoäidin kanssa. Enkelitutkijoiden mielenkiinnon kohde ovat nefilit, jotka ovat puoliksi ihmisiä, puoliksi enkeleitä. Evangeline ajautuu mukaan taisteluun niitä vastaan yhdessä isoäitinsä kanssa.

Juonen perusteella kirjassa olisi ollut aineksia paljon parempaan. Huomasi, että kyseessä on kirjailijan ensimmäinen jännityskirja. Juonenkäänteet paljastettiin oikeastaan melkein kokonaisuudessaan heti kirjan alkumetreillä, sen jälkeen lukeminen oli vähintäänkin puuduttavaa. Ainoat mukaansatempaavat kappaleet kirjassa olivat Celestinen kertomukset opinnoistaan sota-ajan Pariisissa. Juonen epäloogisuus häiritsi pahasti lukemista, eikä voinut välttää ajatusta, että kirjailijalla on ollut jo tuleva elokuvakäsikirjoitus mielessään kirjaa kirjoittaessaan. Kaiken kaikkiaan luokittelisin kirjan enemmän fantasiaksi kuin jännäriksi, vampyyrit ovat suorastaan uskottavia näiden enkelien vierellä.

Nora Roberts: Jotain lainattua

Robertsin morsiussarjaan kuuluu neljä kirjaa, tämä on niistä kolmas. Sarja kertoo neljästä ystävyksestä jotka pyörittävät yhdessä hääpalveluyritystä. Tässä kirjassa keskitytään hääkakuista vastaavaan Laureliin, joka on rakastunut yhden ystävänsä veljeen.

Jokin tässä kirjassa häiritsi. Ehkä syynä oli lapsellinen suomennos, välillä tuntui kuin olisi lukenut teini-ikäisistä. Tai sitten syynä on liika toisto, olen lukenut aiemmin sarjan ensimmäisen kirjan, eikä samoista ihmisistä ja samoista tapahtumapaikoista kovin erilaisia tarinoita saa. Siksi pidän enemmän Robertsin yksittäisistä kirjoista, kuin trilogioista tai sarjoista. 

Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia - pahuus, hulluus, poikkeavuus

Hannu Lauerma toimii psykiatrian vastaavana yliläkärinä Psykiatrisen vankisairaalan yksiköissä Turussa ja Vantaalla. Tässä kirjassa hän käsittelee pahuuden ja julmuuden eri ilmenemismuotoja, yleistä suhtautumista niihin sekä evoluution, kehittymisen ja ryhmän vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen. Myös psykiatrisia häiriöitä ja psykiatrian kehitystä tieteenalana käydään läpi.

Kirjassa keskityttiin paljon muun muassa sodissa tapahtuneisiin julmuuksiin, suomalaisiin entisaikaisiin uskonlahkoihin sekä politiikassa vaikuttaneiden ihmisten rikoksiin. Vähäisesti käsiteltiin myös esim. Suomessa tapahtuneita kouluampumisia ja Myyrmannin pommi-iskua. Olisin itse odottanut enemmänkin tällä ja viime vuosikymmenillä tapahtuneiden tragedioiden käsittelyä ja pohtimista, mutta pääpaino oli 1800-1900 -lukujen tapahtumilla. Se ei kuitenkaan ollut huono asia, sillä esimerkiksi Suomessa vaikuttaneista uskonlahkoista lukeminen oli äärimmäisen mielenkiintoista ja täysin uutta tietoa tuli ainakin itselleni paljon.

Mielenkiintoinen kirja kaiken kaikkiaan ja antoi paljon pohdittavaa. Lisäksi kirjailijan tyyli kirjoittaa osin humoristisesti teki lukemisesta mukavampaa kuin pelkän kuivan faktatiedon lukeminen olisi ollut.

Douglas Preston & Lincoln Child: Kuoleman asetelma

Kansasilaisen pikkukaupungin maissipellolta löytyy silvottu ruumis, ympärillään intiaanien keihäisiin seivästettyjen varisten piiri. Mitään murhaan viittaavaakaan ei Medicine Creekissä ole tapahtunut vuosikymmeniin, joten kaupunkilaiset ovat ihmeissään. Agentti Pendergast saapuu kaupungin sheriffin harmiksi paikalle tutkimaan tapausta ja palkkaa avukseen paikallisen teinin, Corrie Swansonin. Uuden ruumiin löytymisen myötä Pendergast tulee johtopäätökseen, että murhaaja on joku kaupunkilaisista. Mutta kuka hän on ja missä hän piileskelee?

Tämä on järjestyksessään toinen suomennettu Pendergast-romaani. Ensimmäinen oli niin hyvä, että odotukset olivat korkealla tämänkin suhteen. Valitettavasti jouduin hieman pettymään, vaikka kirjan alku oli lupaava. Loppua kohden lukeminen oli aina vain työläämpää, ja lopusta olisi viimeiset sata sivua voinut tiivistää helposti muutamaan sivuun. Ei kirja silti kokonaan huono ollut, ja varmasti tulen lukemaan muitakin sarjan kirjoja. Seuraava suomennos ilmestyy tänä syksynä.

Jane Austen: Pride and prejudice

Tämä kirja oli ensimmäinen kosketukseni Jane Austenin maailmaan, mutta tuskin jää viimeiseksi. En ole nähnyt edes yhtään hänen kirjoistaan tehtyä elokuvaa. Tiesin toki, että kirja kertoo Elizabeth Bennetin ja Mr Darcyn mutkaisesta polusta kohti rakkautta, mutta muuten olen onnistunut välttämään Jane Austenin melko täydellisesti.

Yllätyin siitä, kuinka mukaansatempaava tarina oli. Siihen vaikutti epäilemättä se, että luin kirjan englanniksi. Keskityin välillä enemmän ihanaan vanhanaikaiseen englannin kieleen, senaikaiseen kirjoitustyyliin ja sanontoihin kuin itse juoneen. Pystyin kuulemaan ja näkemään tapahtumat mielessäni erittäin selvästi. Seuraavaksi täytyy katsoa kirjaan perustuva elokuva, jotta voin verrata kirjan tapahtumia siihen.