lauantai 26. tammikuuta 2013

Lincoln Child & Douglas Preston: The book of the dead


Agentti Aloysius Pendergastin tarina jatkuu jälleen siitä mihin edellisessä kirjassa, Dance of deathissa jäätiin. Tämän kirjan juonesta ei voi oikeastaan kertoa mitään paljastamatta samalla edellisen kirjan tapahtumia, mutta edelleen pääosassa ovat Pendergastin lisäksi hänen veljensä Diogenes. Diogenesin suunnitelma kostaa veljelleen heidän lapsuudessaan tapahtunut kauhea onnettomuus ajaa häntä eteenpäin, eikä kenelläkään ole tietoa siitä, mitkä hänen lopulliset tavoitteensa ovat, ei edes Pendergastilla. 

Äärettömän mukaansatempaava kirja, jälleen kerran. Pendergast on ehdottomasti yksi suosikeistani, onneksi kirjoja on kirjoitettu monta vielä tämänkin jälkeen. Mitään muuta sanottavaa en tästä kirjasta keksikkään, laatu puhuu puolestaan. 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Laurie Helgoe: Introversion voima


Olen aina ollut se ihminen, joka väsähtää baari-iltana jo heti puolenyön jälkeen. Juhlat, joissa on paljon itselleni tuntemattomia ihmisiä on ehdoton kauhistus, enkä voi käsittää kuinka kukaan voi oikeasti viihtyä sellaisissa tapahtumissa. Olen hiljainen, viihdyn yksin erinomaisesti, eikä minun todellakaan tarvitse olla yhteyksissä muihin ihmisiin jatkuvasti. Tähän saakka olen ajatellut olevani ehkä vähän omituinen, sulkeutunut ja ujo, erilainen kuin muut ihmiset ympärilläni. Siksi olikin ihanaa lukea kirjaa, joka oli kuin minusta itsestäni kirjoitettu.

Kirjailija on psykologi ja introvertti, joka haastaa kirjassaan vallitsevan käsityksen siitä, että maailmassa ei pärjää kuin olemalla ekstrovertti: avoin, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja kilpailuhenkinen. Nyky-yhteiskunta on rakennettu tälle mallille, mutta laajojen tutkimusten mukaan jopa yli puolet ihmisistä on enemmän introvertteja. Jako ei tietenkään ole mustavalkoinen, vaan ihmisillä on molempia ominaisuuksia vaihtelevissa määrin. Kirjassaan Helgoe kuvailee introvertteja luonteenpiirteitä ja mitä ne merkitsevät, sekä antaa ohjeita siitä, kuinka omasta "introverttiydestään" voi saada voimaa ja energiaa, sekä kuinka ekstrovertteihin ihmisiin tulisi suhtautua. Kirjan näkökulma on toki amerikkalainen, mutta perusperiaatteet ovat sovellettavissa täälläkin. Itseasiassa kirjassa ylistetään pohjoismaita, sillä täällä yhteiskunta on introvertimpi, kuten kaikki suomalaiset toki tietävät :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Joshua Foer: Kaiken muistamisen taito


Muistiteemalla jatketaan. Edellinen lukemani kirja oli fiktiivinen kuvaus muistinmenetyksestä, nyt käsitellään päinvastaista asiaa, muistin parantamista. Kirjan nimestä voisi päätellä sen olevan itseapu-kirja tai opas, jonka avulla kukin voi harjoituttaa muistiaan. Toki kirjassa kerrotaan niksejä ja tapoja, joiden avulla esimerkiksi numerosarjojen mieleenpainaminen helpottuu, mutta jos todella on kiinnostunut petraamaan omaa muistiaan,  joutuu etsimään lisäapua muista lähteistä. Lisäksi kerrotaan paljon muistamisen ja muistin historiasta ja siitä, miten ollaan päädytty nykytilanteeseen, jossa kukaan ei oikeastaan muista enää mitään ilman "ulkoisia muisteja", kuten kännykän numeroluetteloa. Ennen kaikkea kirja kertoo kuitenkin kirjoittajan itsensä matkasta Usa:n muistimestaruuskilpailuihin.

Foer on toimittaja, joka sattui olemaan edellisissä muistimestaruuskilpailuissa tekemässä niistä juttua lehteen. Hän tapasi useita muistiurheilijoita, jotka (ainakin minusta) vaikuttivat olevan toinen toistaan erikoisempia persoonia. Muisti ja muistaminen rupesi kiinnostamaan häntä enemmänkin ja hän sai kipinän ruveta treenaamaan omaa muistiaan. Valmentajakseen hän sai brittiläisen muistiurheilijan Ed Cooken, jonka kanssa yhdessä hän valmistautui seuraaviin Usa:n mestaruuskisoihin.

Vaikka voisi kuvitella ettei muistamisesta ja muistin kehittämisestä saisi ainakaan mielenkiintoista kirjaa aikaan, Foerin kirjoitustyyli on sopivan hauska pitääkseen otteessaan. Väliin mahtuu paljon asiaakin ja kirjaansa kirjoittaessaan hän kävi tapaamassa paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden muistikapasiteetti ylittää jopa tutkijoiden ymmärryksen, muun muassa Sademies-elokuvan esikuvana olleen Kim Peekin.

Lopuksi vielä pettynyt huomautus kirjan suomennetusta nimestä, joka on juuri niin tylsä kuin vai voi olla. Alkuperäinen nimi, "Moonwalking with Einstein" ei olisi ollut kovin vaikea suomentaa mielenkiintoisesti, ja varmasti olisi kerännyt enemmän huomiota. Ja jos nyt pilkkua ruvetaan viilaamaan, suomennos on hyvin epätarkka. Kuten Foer itsekin toteaa, muistiurheilu ja muistin parantaminen ei auta juuri muuhun kuin numerosarjojen ja ehkä ostoslistojen muistamiseen. Muistiinpainaminen vaatii tietoista ajattelua ja vaivaa, joten arkielämässä auton avaimet hukkuvat edelleen, eikä ohimennen tavatun puolitutun nimi välttämättä muistu mieleen. 

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Sophie Kinsella: Muistatko minut?

                                   
Lexi Smart herää sairaalasta auto-onnettomuuden jälkeen ja huomaa, ettei muista mitään kolmesta viime vuodesta. Hän kuvittelee olevansa yhä sinkku, vaatimattomassa työssä ja rahaton. Todellisuudessa hän onkin naimisissa rikkaan miehen kanssa, töissä johtoasemassa ja menettänyt siinä sivussa ystävänsä. Hän ei muista aviomiestään Ericiä, eikä useimpia muitakaan ihmisiä ympärillään lainkaan, mutta yrittää parhaansa mukaan toimia kunnollisen aviovaimon tavoin ja saada jotain tolkkua elämästään.

Ensimmäisenä lukemisen aloitettuani särähti korvaan (tai tässä tapauksessa silmiin?) se, että ihmisiin viitattiin se-muodossa. Äärimmäisen ärsyttävää, vaikka tarkoitus onkin tuoda esiin epämuodollista puhetapaa. Lauseet, kuten "Millainen se on?", "En ole vielä valmis tapaamaan sitä" saivat niskakarvani pystyyn, eikä kirjan lukeminen jaksanut kiinnostaa paljoakaan. Taisin kuitenkin tottua kieleen, sillä joskus puolenvälin jälkeen kirja muuttui oikeasti kiinnostavaksi ja jopa hauskaksi. Ensimmäisen puoliskon lukemiseen meni parisen viikkoa, mutta loppuosan luin parissa päivässä. Kerrankin voin olla tyytyväinen siitä, etten yleensä jätä tylsiäkään kirjoja kesken, sillä tässä tapauksessa mielipiteeni kirjasta muuttui lopun myötä täysin.