lauantai 23. maaliskuuta 2013

Carlos Ruiz Zafon: Enkelipeli


David Martin haaveilee kirjailijan urasta, mutta on jämähtänyt kirjoittamaan halpoja seikkailukirjoja salanimellä. Elämä ei muutenkaan näytä hyvältä, sillä hän saa kuulla olevansa vakavasti sairas. Kustantaja Andreas Corelli tarjoaa hänelle sopimusta, joka tuntuu ratkaisevan kaikki hänen ongelmansa. Epäilyksistään huolimatta hän lupautuu kirjoittamaan Corellille kirjan hänen haluamastaan aiheesta. Palkkio on huima, mutta seuraukset kauaskantoisia.

Kirjassa on samankaltaista mysteeriä, pahuutta ja romantiikka kuin "Tuulen Varjossa". Kirjat nivoutuvat yhteen henkilöiden kautta, mutta ovat silti täysin erilliset tarinat. Enkelipeli on paljon synkempi ja raaempi, enkä ihastunut siihen lainkaan yhtä paljon kuin mitä muistan Tuulen Varjosta pitäneeni. Ajatuksia se kyllä herätti, enkä voi sanoa sen olleen millään tapaa huono kirja, vain erilainen kuin odotin edellisen perusteella. 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kirsi Vainio-Korhonen: Ujostelemattomat - Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa


1700-luvulla kätilöitä ruvettiin vihdoin kouluttamaan muodollisesti pohjolassa, ensin Tukholmassa ja myöhemmin myös Turussa. Muualla euroopassa kätilöiden koulutus oli alkanut jo aiemmin. Kirja kertoo suomalaisten kätilöiden kouluttamisesta sekä työurasta niiltä osin kuin dokumentteja on ollut saatavilla. Kaikesta päätellen dokumentteja on säilynyt runsaasti niin koulutuksesta kuin esimerkiksi oikeudenkäynneistä, joissa kätilöitä on ollut todistamassa, sillä kirjassa seurataan monien kätilöiden työuraa ja henkilökohtaisia tapahtumia hyvinkin pikkutarkasti.

Kätilön työ mahdollisti naisille itsenäisen työnteon ja ansaitsemismahdollisuuden, se rinnastettiin käsityöläisammatteihin ja siihen kuului myös virkavelvollisuuksia kuten oikeudessa todistamista, tuon ajan naisille muuten lähes mahdottomia asioita. Kätilöt myös ansaitsivat melkoisia omaisuuksia sen ajan mittapuulla mitattuna. Kaikille kätilön ammatti ei kuitenkaan ollut mahdollinen tiukkojen pääsyvaatimusten takia.

Kirja antoi mukavan näkemyksen 1700-luvun naisten elämästä omalta suppealta kannaltaan, kertoen samalla myös sen ajan yhteiskunnallisista ja sosiaalisista normeista. Rohkeutta ja tahtoa ei näiltä naisilta puuttunut.

S. J. Watson: Kun suljen silmäni


Christine herää aamulla vieraasta talosta, vieressään mies jota hän ei muista koskaan nähneensä. Peilistä hän näkee vanhan ihmisen kasvot, vaikka luulee olevansa parikymppinen. Hän ei muista mitään menneisyydestään. Mies kertoo olevansa Ben, hänen aviomiehensä ja selittää Christinen olleen vuosia sitten onnettomuudessa, jonka seurauksena hän ei muista menneitä tapahtumia eikä ihmisiä, sillä hänen muistinsa pyyhkiytyy tyhjäksi aina nukkuessa. Christine pystyy muistamaan vain pieniä välähdyksiä sieltä täältä.

Benin ollessa töissä Christinelle tulee puhelu mieheltä, joka kertoo olevansa hänen terapeuttinsa. Hän kehottaa Christineä katsomaan komerossa olevaan kenkälaatikkoon, josta hän löytää päiväkirjansa jota hän on ruvennut kirjoittamaan muutama viikko sitten. Sieltä hänelle selviää paljon tietoja joista Ben hänelle valehtelee tai jättää kokonaan kertomatta. Christine ei tiedä mikä on totta ja mikä ei, ehkä hän on itse tulossa hulluksi?

Tapahtumat aukeavat päähenkilölle pikkuhiljaa ja kirja etenee hyvin verkkaisesti kuten voi odottaakin. Oikeastaan vasta viimeisessä viidenneksessä rupesi oikeasti tapahtumaan ja asiat alkoivat edetä. Kirjaa oli siksi vähän puuduttavaa lukea, vaikkakin se oli hyvin kirjoitettu. Pienet epäjohdonmukaisuudet eivät oikeastaan häirinneet ja mielenkiinto säilyi loppuun saakka. Ei mikään huippujännittävä kirja, mutta mukava lukea silti.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Jan Guillou: Noitien asianajaja


Kirja on reportaasi Ruotsin ja muun Euroopan noitavainoista 1600-luvulla. Tai noitahysteriasta voisi kai paremmin puhua, sillä mitä enemmän oikeudenkäyntejä ja teloituksia tuli, sitä laajemmalle hysteria levisi ja noitia alettiin nähdä kaikkialla. Ruotsissa lapsitodistajat olivat yleisiä, he kehittelivät mitä mielikuvituksellisempia kertomuksia matkoista naapurin rouvien kanssa Blåkullaan paholaista tapaamaan ylösalaisin käännettyjen lehmien ja vuohien päällä. Lapset osasivat toimia myös "osoittajina", jotka pelkällä katseellaan näkivät heti oliko ohikulkeva nainen noita vai ei. Kukaan ei tietenkään epäillyt lainkaan, etteivätkö lapset puhuisi aina totta. Muutama rohkea kuitenkin löytyi, joiden mielestä koko noitatouhu oli täysin keksittyä. Heistä juontaa kirjan nimi.

Kirja oli kirjoitettu niin ironisella ja humoristisella tavalla ettei nauramista voinut välttää, vakavasta aiheesta huolimatta. Neljäsataa vuotta on kuitenkin niin pitkä aika, että senaikainen ajattelu ja kulttuuri ovat täysin käsittämättömiä nykyaikana. Kirjan lopuksi kirjailija ottaa vielä esille nykyajan "noitavainot". Loppujen lopuksi ihmiset toimivat nykyäänkin melko samalla tavalla tiettyjen asioiden suhteen, vaikkeivät sitä itse huomaakaan. Ikävänä esimerkkinä otetaan esille pedofiiliskandaalit Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, joissa ei loppujen lopuksi ollut mitään perää, mutta viattomien ihmisten maine saatiin tahrattua lopullisesti. Kuolemantuomioita ei sentään enää nykyään jaella niin ahkerasti kuin entisaikoina.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Suzanne Collins: The Hunger games


Pääsipä käymään niin, että ihastuin kirjaan jonka olin heti sen ilmestyttyä leimannut typeräksi ajanhukaksi, jota en ainakaan aio lukea. Oikeastaan ihastuin ensin elokuvaan, jonka löysin kirjaston dvd-hyllystä ja paremman puutteessa lainasin. Sen jälkeen oli pakko lukea myös kirja ja tällä hetkellä on menossa trilogian toinen osa.

Onneksi satuin näkemään elokuvan ennen kirjan katsomista, sillä nyt ne täydensivät toisiaan hyvin. Tiesin jo suurinpiirtein mistä kirja kertoo, sillä siitä on kirjoitettu paljon muissa kirjablogeissa. Kuitenkin luulen, että jos olisin lukenut ensin kirjan, en olisi ehkä jaksanut lukea sitä loppuun saakka. Kirja on kirjoitettu hyvin "yksinkertaistetusti" paremman sanan puutteessa. Toki kyseessä on nuortenkirja, mutta siltikin kaipasin enemmän taustatietoja, pohtimista, kuvailua. Joka tapauksessa kirja tempaisi mukaansa, vaikka tapahtumat olivatkin jo tuttuja elokuvasta.

Jäin vielä pohtimaan kirjan luettuani sitä, kuinka paljon murhat ja niiden tunteeton kuvaaminen osaltaan lisäsivät kiinnostusta kirjaan. Micael Dahlenin Ihmispedoissa argumentoitiin, että esimerkiksi murha-aiheiset elokuvat myyvät kaikista eniten. Murhat ja tappaminen kiinnostavat ihmisiä, samoin kuin murhaajat. Sama näyttää pätevän myös nuorten kirjoihin ja elokuviin.