tiistai 31. tammikuuta 2012

Kathy Reichs: Luita ja tuhkaa


Reichsin tuotanto pysyy aina vain yhtä laadukkaana ja mielenkiintoisena. Hänellä on uskomaton määrä tietoa antropologiasta ja siihen liittyvistä tieteenaloista oman ammattinsa kautta, mutta lisäksi hän tekee selvästi paljon tutkimustyötä myös muista aiheista ja kirjoittaa niistä kansantajuisesti. Reichsin kirjoja lukiessa tuntuu välillä kuin olisi jälleen koulussa.

Tällä kertaa Tempe Brennan auttaa poliisia joesta löytyneen tunnistamattoman nuoren uhrin henkilöllisyyden selvittämisessä. Tapaukseen liittyy myös useita muita kadonneita lapsia ja nuoria sekä tunnistamattomina löydettyjä ruumiita. Tutkinta saa Tempen muistelemaan lapsuudenaikaista ystäväänsä Evangelinea, joka katosi jälkiä jättämättä eräänä kesänä. Hän rupeaa etsimään uusia vihjeitä Evangelinen kohtalon selvittämiseen ja löytääkin niitä siskonsa Harryn avulla.

Luita ja tuhkaa on viimeisin suomennettu Reichsin kirja, mutta tämän jälkeen on ilmestynyt alkuperäiskielellä jo kolme muutakin kirjaa. Niistä yhden luinkin vähän aikaa sitten, mutta kaksi muuta odottaa vielä lukemistaan. Kunhan löydän ne ensin jostain.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Simon Beckett: Kuoleman anatomia


David Hunter on traagisten tapahtumien jälkeen hylännyt oikeusantropologin uransa ja muuttanut pieneen Manhamin kylään ryhtyäkseen yleislääkäriksi. Metsästä löytynyt ruumis sotkee kuitenkin hänen arkensa ja hän huomaa joutuvansa osallistumaan murhatutkimuksiin. Pian käy selväksi ettei kyseessä ole yksittäinen murha, vaan uhreja on tulossa lisää.

Ensimmäiset sivut luettuani olin hyvin positiivisesti yllättynyt, ajattelin jo löytäneeni uuden jännityskirjailijan Tess Gerritsenin rinnalle. Valitettavasti se tunne ei kestänyt, vaan pikkuhiljaa kirjan edetessä intoni väheni. Osasyy oli suomennoksen laadussa ja kirjoitusvirheissä. Osa virheistä menee epäilemättä myös kirjailijan kontolle:

"...hän tiesi olevansa ajautumassa hypoklymiaan. Hänen verensokeriarvonsa olivat jo nyt vaarallisella tasolla. Ilman insuliinia tilanne vain pahenisi."


Hypoklymia? Mikä se on?? Tähän lauseeseen saakka oli kirjoitettu korkeasta verensokerista, sitten pompataan hypoklymiaan (hypoglykemia?), jota ei insuliinilla paljoa auteta. Tämä kohta kieltämättä hyppäsi silmille tekstistä, muuten ei yhtä pahoja asiavirheitä ollut, pienempiä epäjohdonmukaisuuksia kyllä. Kirjan pahin ongelma oli kuitenkin mielestäni yksityiskohtien puute. Henkilöt jäivät pinnallisiksi ja tapahtumien kuvailu oli yhtä lailla puutteellista. Huono asia kirjan kannalta kun päähenkilö ei herätä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Ehkä mielipiteeseeni vaikuttaa tahaton vertailu Kathy Reichsiin ja Tess Gerritseniin, joiden kirjoitustyyli on täysin erilainen. Luulen, että tämä jäi viimeiseksi Simon Beckettin kirjaksi kohdaltani. 

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs - Ihmisen yhteiskuntien kohtalot


Tammikuu on ollut todella vaisu lukukuukausi, mistä saan syyttää tätä opusta. Reilun 450 sivun lukemiseen olen saanut kulutettua kuukauden verran. Mistähän johtuu, että toisinaan lukemansa ymmärtäminen ja sisäistäminen on todella hidasta. Jos lasketaan yhteen kaikki ne kerrat kun olen joutunut palaamaan taaksepäin ja lukemaan samat lauseet kahteen-kolmeenkin kertaan, olen varmaan yhteensä lukenut kirjan jo ainakin kahdesti. Enkä voi edes syyttää tekstiä kovin vaikeaselkoiseksi, sillä sisältö oli hyvinkin ymmärrettävää. Aivot eivät vain olleet mukana lukiessa. Yhtenäkään päivänä.

Kirjassa siis kerrotaan maailman eri yhteiskuntien synnystä ja kohtaloista. Erityisesti paneudutaan siihen, miksi juuri eurooppalaiset valloittivat muita maita ja maanosia. Miksi asialla eivät olleet kiinalaiset? Tai miksi Inkat eivät rakentaneet valtamerialuksia, keksineet aseita ja purjehtineet valloittamaan Eurooppaa ja tappaneet meitä lähes sukupuuttoon omilla taudeillaan? Onko syynä yksinkertaisesti eurooppalaisten kansojen ylivoimaiset älylliset piirteet, jotka edesauttoivat meitä purjehtimaan valtameren yli ja valloittamaan tyhmemmät ja puolustuskyvyttömät alkuperäiskansat? Kirja käsittelee kaikkien maanosien ihmisten historiaa melko monipuolisesti, alkaen ruoan tuotannosta ja kotieläimien kesyttämisestä (jotka ovat ensimmäiset edellytykset monimutkaisempien yhteiskuntien kehittymiselle) ja jatkuen kirjoituksen keksimiseen, kielen ja kulttuurin levittäytymiseen ja tautien tappavuuteen.

Paljon ajatuksia herättävä kirja, joka on saanut myös Pulitzerin palkinnon vuonna 1998. Tiedän nyt kaiken tietämisen arvoisen ruoan tuotannon aloittamisesta eri maiden metsästäjä-keräilijä yhteisöissä, enkä halua lukea siitä aiheesta enempää vähään aikaan. Muuhun kuin ruokaan ja kotieläimiin keskittyvät osuudet kirjasta olivat kuitenkin erittäin mielenkiintoisia, erityisesti kielten ja kirjoituksen kehittyminen, sekä kielitieteilijöiden tutkimuksista kertovat kohdat. 

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kathryn Stockett: Piiat



Tämä kirja on ollut lukulistallani siitä asti kun näin sen pohjalta tehdyn elokuvan joskus viime syksynä, mutta käsiini se eksyi kirjastosta vasta nyt. Yleensä vältän katsomasta elokuvaa ennen kirjan lukemista, sillä olen huomannut että keskittymiseni kirjaan herpaantuu nopeasti kun tiedän tulevat tapahtumat ennalta ja keskityn lähinnä vain eroavaisuuksien bongaamiseen. Tällä kertaa se ei lukemistani haitannut, sillä elokuvan tapahtumat eivät olleet kovin selvinä mielessäni, lähinnä päähenkilöt saivat kasvot elokuvan pohjalta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun Mississippiin, jossa rotuerottelu kukoistaa. Valkoisten ja mustien välillä on rajat, joita ei ylitetä ilman seurauksia. Skeeter on vasta yliopistosta valmistunut nuori nainen, joka on palannut takaisin kotikaupunkiinsa, mutta ei oikein tunne enää kuuluvansa kotirouviksi ryhtyneiden ystäviensä joukkoon. Hän yrittää luoda uraa kirjoittamisen parissa heikolla menestyksellä, kunnes saa kustantajalta hyväksynnän kirjaidealleen: mustien kotiapulaisten työstä ja elämästä kertova kirja heidän itsensä kertomana.

60-luvusta ei itselläni ole kuin pieniä välähdyksiä mielessäni, vanhoista tv-sarjoista ja lehtien mainoksista saatuja mielikuvia. Silti tunsin kirjan myötä olevani siellä, tupeerattujen kampauksien, polvipituisten mekkojen ja puuvillapeltojen keskellä. Kirjan takaliepeessä kirjailija kertoo itsestään ja omasta lapsuudestaan juuri näissä samaisissa maisemissa, ehkä siksi hän on osannut kuvailla elämää siinä ajassa niin elävästi. Ihana lukukokemus kaiken kaikkiaan, huolimatta tapahtumien taustoista. 

maanantai 2. tammikuuta 2012

Kitty Kelley: Oprah


Oprah Winfrey on yksi maailman rikkaimmista ja kuuluisimmista ihmisistä. Hän on talk show -juontaja, omistaa mm. oman tuotantoyhtiön ja televisiokanavan ja ansaitsee satoja miljoonia dollareita vuodessa. Ei siis ihme että hänestä kertovassa kirjassa on sivuja yli 650, melkoinen tiiliskivi luettavaksi siis.

Julkkisten ja rikkaiden elämästä on aina mukava lukea, saada tietää jotain julkisivun takaa. Se tämänkin kirjan ajatuksena on ollut, paljastaa kaikki mahdollinen Oprahista mitä vain irti saa, ja taata samalla mukavat myyntiluvut kirjalle. Mielestäni kirjailija on tässä mennyt kuitenkin niin kauas objektiivisuudesta, että lukeminen tuntui melko turhauttavalle paikoitellen. Sävy oli koko kirjan negatiivinen ja piikikäs, Oprahia soimataan muun muassa siitä, että hän kertoo vain valikoituja paloja menneisyydestään ja itsestään, vaikka vaikuttaa ohjelmassaan hyvin avoimelta. Tai vaatii vaitiolosopimukset yhtiönsä työntekijöiltä ja vierailta. Tuskin mitenkään epätavallista julkisuuden henkilölle.

En väitä etteikö kirja olisi ollut mielenkiintoista luettavaa, mutta se olisi ollut paljon vaikuttavampi jos koko kirja ei olisi tuntunut yritykseltä tönäistä Oprah alas jalustaltaan. Hyväntekeväisyyslahjoituksista ja -projekteista kerrotaan jonkinverran, mutta nekin leimataan oman julkisuuskuvan kiillottamiseksi ja julkisuuden saamiseksi. Tiedän nyt enemmän Oprahista kuin olisin koskaan halunnut tietää, mutta mielestäni tämä kirja ei kertonut koko totuutta. Uskottavuutta olisi lisännyt huomattavasti objektiivisempi lähestymistapa.