Laila Hietamies: Koivu ja tähti

Samat hahmot jatkavat edelleen eloaan tässäkin kirjassa, muutama uusikin tuttavuus ilmaantuu. Hilkka ja Olavi lähetetään murheellisten tapahtumien jälkeen sotalapsiksi Tanskaan. Heidän isänsä Tukeva on edelleen rintamalla kaukana Äänisellä, eikä voi kuin toivoa että kaikki sujuu hyvin. Liisan ja Ilonan ystävyyttä koetellaan, eikä Liisan elämä muutenkaan suju hyvin. Hän on edelleen katkera kaikista tapahtuneista asioista, eikä tule toimeen enää kenenkään kanssa. Sota jatkuu edelleen, eikä rauhaa ole näköpiirissä.

Kirja oli tunnelmaltaan kaikista tähänastisista ehkä synkin ja surullisin. Kukaan ei välty surulta eikä murheelta, ainoastaan Ilona on vihdoin löytämässä onnea itselleen. Kirjan yksi osa oli kirjoitettu Hilkan näkökulmasta, heidän matkastaan Tanskaan ja siellä sattuneista asioista. En oikein tiedä pidinkö siitä vai en. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea, kuinka lapsia kuljetettiin ja sijoitettiin perheisiin, toisaalta lapsen näkökulma tuntui keinotekoiselta.

Kirja jatkaa samaa tasaista tahtia kuin aiemmatkin. Olen kuitenkin kehittänyt itselleni todellisen ongelman Hietaniemen lempisanojen "lehmusten kaupunki" käytöstä. Niskakarvat nousevat pystyyn joka kerran, kun Lappeenrantaan viitataan tällä nimellä, ja se tapahtuu usein. Onhan kirjailijalla toki taiteellinen vapaus tehdä niinkuin haluaa, mutta itseäni tämä sanapari on ruvennut ärsyttämään todella paljon.

John Verdon: Tappakaa Peter Pan

Neljäs Dave Gurney -sarjan kirja saa alkunsa, kun poliisista pois potkittu Jack Hardwick pyytää palvelusta Davelta. Jack yrittää saada mielestään syyttömänä tuomitun Kay Spalterin ulos vankilasta vetoamalla osavaltion poliisin tekemiin vakaviin virheisiin tutkinnassa. Kay on tuomittu miehensä murhasta, mutta Dave toteaa olevansa pian Jackin kanssa samaa mieltä siitä, että alkuperäinen poliisitutkinta on ollut vähintäänkin puolueellista.

Murhan tutkinnassa tulee esille asioita, joita Dave ei ymmärrä lainkaan. Ase oli laukaistu paikasta, josta osuma uhriin ei näyttäisi olevan mitenkään mahdollinen. Lisäksi myös uhrin äidin kuolemasta löytyy epäilyttäviä seikkoja. Mahdollisia syyllisiä on useita, mukaanluettuna Kay Spalter, jonka tuomiota he yrittävät saada kumotuksi.

Pidän Verdonin kirjoista edelleen. Vaikka tapahtumat ovat suht hidastempoisia, eikä pitkään aikaan tunnu tapahtuvan mitään, pitää juoni silti otteessaan. Nytkin tapahtumien oikea laita selvisi vasta viimeisillä sivuilla, mikä piti jännityksen yllä loppuun asti. En tunnu olevan myöskään ainoa Verdonin lukija, sillä kirjan saaminen kirjastosta varausta tekemättä oli pitkän odotuksen takana. 

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli

Hyvän kääntöpuoli on tietenkin paha, mutta pahuutta on maailmassa monenlaista. Kirjan jokainen luku käsittelee eri asioita, muun muassa anonyymejä nettikriitikoita, metsästystä, vaihtoehtolääketiedettä, vankeja ja heidän moninaisia ongelmiaan, sekä psykopatiaa. Kirja oli ehdottomasti mielenkiintoinen ja monipuolinen. Lauerma on kirjoittanut muitakin kirjoja pahuudesta, joista olen aiemmin lukenut tämän.

Lauerma työskentelee muun muassa Psykiatrisen vankisairaalan vastaavana ylilääkärinä, joten hänellä on paljon kokemusta erilaisista mielen häiriöistä ja niistä johtuvista rikoksista. Onneksi kirja ei kuitenkaan keskittynyt pelkästään niihin. Tieteellisen lähestymistavan lisäksi kirjassa oli myös huumoria mukana, joten lukeminen ei käynyt liian raskaaksi. Seuraavaksi kaipaan kuitenkin jotain kevyempää luettavaa.

Laila Hietamies: Syksyksi kotiin

Lappeenranta-sarjan neljäs osa jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Sodan uhka on jälleen vienyt Tauno Tukevan pois kotoa lähemmäksi rajaa, samoin kuin Vehmaksen ja monet muut. Iita yrittää huolehtia yksin maatilan asioista, mutta synnytyksen jäljiltä heikoksi jäänyt vointi huononee entisestään. Lopulta hänen on pakko turvautua naapurin Senjan apuun ja lähdettävä kaupunkiin sairaalaan. Hänen siellä ollessaan alkavat pommitukset ja tulee evakuointikäsky. Senja ja Iita päätyvät Vehkapäähän evakkoon yhdessä Ilonan, Annin, Olgan ja lasten kanssa.

Näin jälkikäteen kun aloin miettimään kirjan tapahtumia, en oikein osannut sanoa kuka oli oikeastaan pääosassa. Uusia henkilöitä esiteltiin jonkinverran, eikä esimerkiksi Ilonan ja Vehmaksen suhdetta käsitelty enää juuri lainkaan, vaan he olivat muuttuneet ikäänkuin sivuhenkilöiksi. Jotenkin näitä kirjoja kun lukee on sellainen olo, ettei kirjailija itsekään tiedä mihin suuntaan haluaisi tapahtumien etenevän, vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan. Lopullista loppuhuipennusta on turha yrittää etsiä, mutta ehkä juuri siksi Hietaniemen/Hirvisaaren kirjat ovatkin niin suosittuja. Yksi kriitikki kyllä tulee mieleen: kun kirjat niin selvästi profiloituvat Lappeenrantaan, on mielestäni melko ihmeellistä ettei kaupunkia kirjoissa muistaakseni mainita tällä nimellä kertaakaan. Voin olla väärässä, mutta ainakaan tässä nimenomaisessa kirjassa ei Lappeenrantaa mainittu kertaakaan, vaan sitä kutsutiin jopa ihmisten puheissa Lehmusten kaupungiksi. Kuka muka oikeasti puhuu niin?

Anders de la Motte: Peli

HP on pikkurikollinen, vailla työtä ja rahaa. Eräänä päivänä ollessaan palaamassa lähijunalla kotiin, hän löytää kännykän. Näytölle rupeaa ilmestymään HP:lle osoitettuja viestejä, joissa kysytään haluaako hän pelata? Vailla parempaakaan tekemistä hän vastaa kyllä, ja siitä alkaa hänen elämänsä oudoin ajanjakso. Puhelimeen tulevat viestit ohjaavat HP:tä tekemään erilaisia tehtäviä ympäri Tukholmaa, jotka hänen täytyy myös kuvata. Suoritetuista tehtävistä hän saa sekä rahaa, että myös mainetta ja kunniaa peliä seuraavilta sisäpiiriläisiltä. Pian käy selväksi, ettei peli olekaan niin yksinkertainen juttu kuin HP on kuvitellut. Lopulliset motiivit tehtävien takana ovat hämäriä, eikä edes maailmanlaajuinen salaliitto kuulosta enää mahdottomalta.

Olipas tämä erikoinen kirja. Kirjan loputtua täytyi oikein ruveta miettimään juonikuvioita ja sitä, miten kaikki liittyi toisiinsa. Muutamia epäloogisuuksia lukuunottamatta pidin kirjasta paljon. Ainoa todella ärsyttävä seikka oli HP:n sekä hänen kaverinsa puheeseen työnnetyt englanninkieliset sanat ja lauseet. Yksittäiset sanat olisivat vielä menneet nuorisopuheen piikkiin, mutta kokonaiset lauseet englanniksi olivat vain ja ainoastaan ärsyttäviä.

Kirjaan on ilmestynyt jo jatko-osakin, mutta taidan tarvita vähän toipumisaikaa ennen sen lukemista.

Karin Slaughter: Yli rajan

Faith Mitchellin mennessä hakemaan lastaan äitinsä Evelynin luota ei mikään ole kuten pitäisi. Talossa makaa kuollut mies, hänen äitiään ja lastaan ei näy missään ja Faithille täysin tuntematon mies osoittaa toista miestä aseella. Tilanteen selvittyä Faithin työpari agentti Will Trent rupeaa pomonsa kanssa selvittämään Evelynin sieppausta. Hän epäilee, että tilanne juontaa juurensa Evelynin työuran päättäneeseen lahjusjuttuun, mutta rahoja ei ole koskaan löytynyt, eikä kukaan muu Willin lisäksi usko Evelynin syyllisyyteen.

Etukannessa kehutaan kirjan olevan Slaughterin paras, joka on myös voittanut Edgar-palkinnon vuonna 2013. Hyvähän tämä tottakai oli, kuten kaikki Slaughterin kirjat ovat. Nythän kävi vain niin, että luin sarjan seuraavan kirjan, Criminalin ennen tätä ja se oli kyllä mielestäni vielä paljon parempi. Tämä todistaa siis sen, että Slaughterin tyyli vain paranee. Tässä kirjassa ongelmana olivat sekaisin menevät henkilöt sekä myös jonkinlainen loppuratkaisun epäuskottavuus. En nyt ruodi sitä tässä sen enempää, koska en halua pilata loppua keneltäkään kirjaa vielä lukemattomalta. 

Laila Hietamies: Kukkivat kummut

Lappeenranta -sarjan kolmannessa osassa tutut hahmot jatkavat menoaan. Ilona ja Vehmas ovat vihdoin yhdessä, Liisa yrittää tahollaan päästä sodan kauhuista eteenpäin ja Liisan äiti Anni majoittaa salaperäistä Olga-vanhusta sekä Marjushkaa, joka on palannut takaisin kaupunkiin miehensä kuoleman jälkeen. Tukeva perheensä kanssa on tietenkin myös mukana.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat talvisodan jälkeiseen vuoteen. Kaikesta on pulaa ja uuden sodan uhka on kaikkien mielessä. Luinkin tätä kirjaa enemmän ajankuvauksena kuin varsinaisena romaanina. Tukevan tytön Hilkan kokemukset kotona ja koulussa nostivat itselläni esiin muistoja oman isoäitini sekä tämän tädin kertomuksista lapsuusajoilta, tuoden siten kirjan kuvauksia silloisesta yhteiskunnasta vielä todenmukaisemmiksi.

Itse kirjan juoni jäi itselläni todellakin vähän sivuseikaksi. Ihmettelin hieman joidenkin sivujuonien tarpeellisuutta etenkin kun muistaa, että kirjasarjan seuraava osa ilmestyi vasta 25 vuotta myöhemmin, eli todennäköisesti kirjailija ei ollut edes ajatellut jatkaa sarjaa. Ei tämä kuitenkaan lukukokemusta haitannut millään tavalla.