perjantai 21. syyskuuta 2012

Douglas Preston & Lincoln Child: Dance of death


Kirja on osa Pendergast -sarjaa ja on juuri ilmestynyt myös suomeksi nimellä Veljensä vartija. Tarina jatkuu siitä mihin Tulikivessä jäätiin ja kirjat onkin mielestäni parasta lukea järjestyksessä, sillä viittauksia aiemmissa kirjoissa tapahtuneisiin asioihin oli paljon ja suurin osa henkilöistä oli myös tuttuja.

Kirja oli juuri niin hyvä kuin kuvittelinkin sen olevan. Kuitenkin tunnelma oli mielestäni jo paljon synkempi kuin aiemmin. Pendergast ei enää vaikuta voittamattomalta vaan jopa haavoittuvalta, sillä hänen vastustajanaan on oma veli Diogenes, joka on vähintään yhtä älykäs ja kekseliäs kuin Pendergast. Ystävyyssuhteet joutuvat koetukselle Diogenesin toteuttaessa kekseliästä suunnitelmaansa tuhota Pendergast ja kostaa heidän lapsuutensa tapahtumat. Sarjan seuraava osa jatkaa tämän kirjan tarinaa, en malta odottaa että pääsen lukemaan sen!

Ei kommentteja: