Lorna Byrnen kolmas omaelämäkerrallinen kirja jatkaa kahden edellisen jalanjäljissä. Lorna on lapsuudesta asti nähnyt enkeleitä ja pystyy puhumaan heidän kanssaan. Hän kertoo, että jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkelinsä, mutta näiden lisäksi on olemassa lukemattomia erilaisia enkeleitä eri tehtävissä. Enkelit pyrkivät parhaansa mukaan auttamaan meitä, mutta heidän ohjeitaan ja apuaan täytyy osata ottaa vastaan, sekä myös itse pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee.
Olen parhaillaan lukemassa toista täysin vastakkaista kirjaa, Richard Dawkinsin Jumalharhaa. On mielenkiintoista rinnastaa nämä kaksi kirjaa, joista toisessa enkelit ja Jumala kuuluvat Lornan jokapäiväiseen elämään ja ovat ainakin hänelle todistettavasti totta, ja toisessa pyritään kaikin keinoin todistamaan ettei uskonto ja Jumala voi olla totta. Itse olin vahvasti aiemmin Dawkinsin kannalla, mutta jotain Lornan kirjassa on sellaista, ettei sitä voi vain pyyhkäistä sivuun. Tottakai olen epäileväinen hänen motiiveistaan ja totuudestaan, mutta kuten lähes kaikissa kirjan arvioissa kerrotaan, se antaa toivoa. Mikä on sen ihanampi ajatus kuin kuvitelma enkeleistä ympärillämme auttamassa ja antamassa toivoa? Toisaalta Dawkinsin mukaan juuri se onkin yksi syy miksi uskonto ylipäätään on levinnyt maailmaan; antamaan toivoa ja uskoa siihen, ettei tämä elämä ole se ainoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti