keskiviikko 26. lokakuuta 2011

John Verdon: Numeropeli


Dave Gurney on eläkkeellä oleva poliisi, joka saa yllättävän yhteydenoton opiskeluaikaiselta ystävältään Markilta. Hän on saanut käsittämättömän kirjeen, jossa uhataan hänen henkeään. Kirjoittaja vihjaa tuntevansa Markin niin hyvin, että tietää mitä hän ajattelee. Häntä kehotetaan ajattelemaan mitä tahansa lukua yhden ja tuhannen välillä ja avaamaan sen jälkeen liitteenä oleva pienempi kuori. Siinä mainitaan täsmälleen sama luku kuin mitä Mark oli mielessään ajatellut. Kuinka se on mahdollista?

Kirja alkoi hyvin, juoni oli mukaansatempaava ja yllättävä. Tapahtumista oli vaikea saada mitään "loogista tolkkua", ja päähenkilö oli mukavan erilainen kuin yleensä dekkareissa, sympaattinen ja tavallisen oloinen. Valitettavasti hyvin alkanut juonenkehittely rupesi tökkimään jo ennen puoltaväliä ja lopussa suorastaan ärsytti, kun itselle murhaaja oli ollut selvä tapaus jo pidemmän aikaa ennen loppuhuipentumaa. Kirjan idea oli silti mainio, ja odotan Verdonin seuraavaa kirjaa mielenkiinnolla. 

Ei kommentteja: