keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

C. J. Sansom: Luostarin varjot


1500-luvun Britanniassa on meneillään reformaatio; paavinvalta on julistettu laittomaksi ja kirkon päämiehenä toimii kuningas. Luostarilaitos aiotaan lakkauttaa syyllä millä hyvänsä. Scarnseassa sijaitsevaan luostariin on lähetetty valtuutettu tutkimaan väärinkäytöksiä ja hoitamaan luostarin lakkautusta, mutta eräänä yönä hänet murhataan raa'asti. Murhaa tutkimaan lähetetään Matthew Shardlake apulaisensa Markin kanssa. Alkuun yksinkertaiselta tuntunut selvitystyö muuttuu aina vain monimutkaisemmaksi uusien tietojen paljastuessa, eivätkä tutkijat voi luottaa kehenkään.

Kertakaikkisen hyvä kirja. Henkilöt olivat mielenkiintoisia, ja päähenkilö suorastaan inhimillisen oloinen heikkouksineen ja vikoineen. Takakannessa kirjaa verrataan Umberto Econ Ruusun nimeen, ja jos se on yhtä hyvä kuin tämä, taidan uskaltautua lukemaan senkin jossain vaiheessa. Sansomin muut kirjat pääsivät kuitenkin kertaheitolla lukulistalleni.

Ei kommentteja: