Friedman hahmottelee muun muassa kolmannen maailmansodan noin vuodelle 2050, jolloin Japani ja Turkki ovat muodostaneet koalition. Japani hyökkää Usa:n avaruusasemien kimppuun kuussa olevasta tukikohdasta käsin. Euroopan uudet supervallat Puola ja Turkki ovat sodassa keskenään, mutta Venäjä on romahtanut jo 2020.
Mielikuvituksellisuudestaan huolimatta kirja oli mielenkiintoista luettavaa. Friedman perustelee näkemyksiään historiallisilla tapahtumilla ja tietyin väliajoin tapahtuvilla sykleillä. Hänen mukaansa maailman tapahtumat eivät niinkään johdu poliitikkojen pyrkimyksistä tiettyihin lopputuloksiin, vaan näiden pyrkimysten tahattomilla seurauksilla. Itseasiassa jotkut kirjassa hahmotelluista lähiajan tapahtumista tuntuivat aivan perustelluilta ja mahdollisilta, kuten Kiinan talouskasvun pysähtyminen ja Turkin laajentuminen. Myös esimerkiksi väestönkasvun pysähtyminen ja väestön pieneneminen teollisissa maissa tulee tuomaan muassaan ennustettavia tapahtumia.
Kirjan Amerikkakeskeisyys oli kieltämättä ärsyttävää. Afrikka oli jätetty pois koko kirjasta, ymmärrettävää tosin, sillä Afrikan sisäiset ongelmat estävät sen vuorovaikutuksen muun maailman kanssa. Myöskään esimerkiksi Kanadaa ei oltu mainittu kuin muutamassa sivulauseessa, joten ilmeisesti sen vaikutus maailmanpolitiikkaan on Friedmanin mielestä yhtä olematonta.
2 kommenttia:
Tämä kuuluu kirjallisuuden lajiin, jota tuskin koskaan lainaisin kirjastosta. Toisaalta lukiessani arviotasi huomaan, että onhan tuo tulevaisuuden kuvittelu mielenkiintoista jo nykyisen EU:n myllerryksen kannalta.
Rupesin lukemaan tätä ollessani miesystäväni luona vierailulla, tämä oli yksi hänen yöpöydän kirjoistaan. Itseäni ei ole politiikka tai mikään siihen liittyvä koskaan kiinnostanut, mutta yllättäen huomasin lukeneeni kirjaa puoleenväliin, joten olihan se luettava loppuun saakka :)
Lähetä kommentti