Aloin alunperin lukemaan tätä kirjaa reilut puoli vuotta sitten. Sain luettua ehkä kolmasosan, kunnes teknisten ongelmien vuoksi kirja hävisi Kindlestäni enkä saanut aikaiseksi hommattua sitä uudestaan ennenkuin nyt. Oli yllättävän vaikeaa löytää kohtaa johon lukemiseni jäi, sillä huomasin etten muista juuri mitään lukemastani. En kuitenkaan usko että väliin jäi lukematonta tekstiä, ainakaan toivottavasti.
Alku oli tosiaan ehkä vähän pitkäveteistä, ainakin ne kohdat joissa Fox kertoo parkinsonin taudin tutkimuksen rahoittamiseen perustamastaan hyväntekeväisyysjärjestöstä, sekä osallistumisestaan politiikkaan saadakseen tarpeeksi tukea kantasolututkimuksen hyväksymiseen. Tärkeitä asioita toki, eikä sovi unohtaa että hänen nimeään kantavasta hyväntekeväisyysjärjestöstä on tullut yksi johtavista rahoittajista parkinsonin - sekä myös muiden neurologisten sairauksien tutkimuksessa.
Kirjan parasta antia olivat kuitenkin kuvaukset Michaelin ja hänen perheensä elämästä ja ajatuksista. Hän kuvaa hyvin sitä, millaisia hankaluuksia parkinsonin tauti toisinaan aiheuttaa ja pohtii sitä, kuinka pitkän tien hän on joutunut kulkemaan hyväksyäkseen sairautensa. Mieleen tuli kyllä välillä onko hän tosiaan niin positiivinen kaiken aikaa kuin minkä kuvan kirjasta saa. Todennäköisesti ei, mutta toisaalta kirjahan kertookin positiivisesta elämänasenteesta. Pidin kovasti Foxin tavasta kirjoittaa, toivottavasti saan joskus käsiini hänen toisenkin kirjansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti