Pitkäksi venähtäneen kesätauon jälkeen otan jälleen itseäni niskasta kiinni ja alan bloggaamaan. Luin kesälläkin tottakai, mutta vähän kevyempiä kirjoja, joista en oikeastaan mitään blogattavaa edes keksinyt. Gillian Flynnin kirjaan törmäsin ihan sattumalta, katsellessani kirjaston nettisivuilta uutuuksia. Varauksia oli jo mahdottoman paljon ja itselleni epätyypilliseen tapaan laitoin kirjan varaukseen, vaikken oikeastaan tiennyt siitä mitään. Toki olin ylistäviä arvioita lukenut netistä.
Amy ja Nick ovat aviopari, jolla ei mene kauhean hyvin. Molemmat on irtisanottu töistään ja Nickin äidin sairastuttua vakavasti he joutuvat muuttamaan New Yorkista Nickin lapsuuden kotikaupunkiin Missouriin. Heidän viisivuotishääpäivänään tapahtuu kauheita; Amy katoaa kotoaan ja hänen epäillään joutuneen murhatuksi. Mutta kuka on syyllinen?
Kirja oli kirjoitettu vuorotellen Amyn ja Nickin näkökulmista. Kuten kannessa sanotaan, jokaisella tarinalla on kaksi puolta. Tässä tapauksessa ne eroavat toisistaan melkoisesti. Juonen edetessä tulee selväksi, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Voiko toista ihmistä koskaan todella tuntea? Vai onko mahdollista tuntea toinen liiankin hyvin?
Kirjaa on kehuttu laajasti, mutta silti itselleni jäi vähän valju olo. Se oli "ihan hyvä", mutta ei suinkaan parasta jännityskirjallisuutta mitä olen lukenut. Kirjailijalla on taito kirjoittaa eri ihmisten näkökulmista uskottavasti, mutta juonen osittaiset epäuskottavuudet jäivät kaihertamaan. Toisaalta kirja oli pakko saada lukea loppuun asti ja etenkin puolenvälin jälkeen mielenkiinto syttyi uudelleen.
1 kommentti:
Allekirjoitan täysin mielipiteesi. Minulle jäi samanlainen tunne kirjasta. Ihan okei, muttei mielestäni sen hypetyksen arvoinen. =D
Lähetä kommentti