lauantai 14. tammikuuta 2012

Kathryn Stockett: Piiat



Tämä kirja on ollut lukulistallani siitä asti kun näin sen pohjalta tehdyn elokuvan joskus viime syksynä, mutta käsiini se eksyi kirjastosta vasta nyt. Yleensä vältän katsomasta elokuvaa ennen kirjan lukemista, sillä olen huomannut että keskittymiseni kirjaan herpaantuu nopeasti kun tiedän tulevat tapahtumat ennalta ja keskityn lähinnä vain eroavaisuuksien bongaamiseen. Tällä kertaa se ei lukemistani haitannut, sillä elokuvan tapahtumat eivät olleet kovin selvinä mielessäni, lähinnä päähenkilöt saivat kasvot elokuvan pohjalta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun Mississippiin, jossa rotuerottelu kukoistaa. Valkoisten ja mustien välillä on rajat, joita ei ylitetä ilman seurauksia. Skeeter on vasta yliopistosta valmistunut nuori nainen, joka on palannut takaisin kotikaupunkiinsa, mutta ei oikein tunne enää kuuluvansa kotirouviksi ryhtyneiden ystäviensä joukkoon. Hän yrittää luoda uraa kirjoittamisen parissa heikolla menestyksellä, kunnes saa kustantajalta hyväksynnän kirjaidealleen: mustien kotiapulaisten työstä ja elämästä kertova kirja heidän itsensä kertomana.

60-luvusta ei itselläni ole kuin pieniä välähdyksiä mielessäni, vanhoista tv-sarjoista ja lehtien mainoksista saatuja mielikuvia. Silti tunsin kirjan myötä olevani siellä, tupeerattujen kampauksien, polvipituisten mekkojen ja puuvillapeltojen keskellä. Kirjan takaliepeessä kirjailija kertoo itsestään ja omasta lapsuudestaan juuri näissä samaisissa maisemissa, ehkä siksi hän on osannut kuvailla elämää siinä ajassa niin elävästi. Ihana lukukokemus kaiken kaikkiaan, huolimatta tapahtumien taustoista. 

2 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Minäkin tykkäsin tästä kirjasta. Elokuvaa en ole kuitenkaan vielä katsonut. Nyt kun olet sekä nähnyt leffan että lukenut kirjan, kumpi oli mielestäsi parempi?

Miiru kirjoitti...

Vaikka kirja oli todella hyvin ja mukaansatempaavasti kirjoitettu, ehkä näin jälkikäteen ajateltuna pidin kuitenkin elokuvan katsomisesta enemmän. Lähinnä, koska siinä pääsi vielä paremmin 60-luvun tunnelmaan ja koska näyttelijät olivat rooleissaan mielestäni todella hyviä. Kirja on kuitenkin aina kirja, elokuva harvoin pääsee yhtä syvälle henkilöiden mieliin ja ajatuksiin, eikä niin ollut tässäkään tapauksessa.