tiistai 12. kesäkuuta 2012

Jared Diamond: Romahdus - miten yhteiskunnat päättävät tuhoutua tai menestyä


Romahdukseksi voisi myös kutsua viimeaikaista lukujumia. Edellisen postauksen jälkeen en ole saanut luettua yhtään kirjaa loppuun ennen tätä. Tämäkin kirja on lojunut ikkunalaudalla jo muutaman kuukauden, en vain ole saanut luetuksi kuin muutaman sivun kerrallaan. Ehkä tämä tästä.

Kirja kertoo niin nykyisten kuin muinaistenkin yhteiskuntien romahduksesta tai kukoistuksesta. Muinaisista esimerkeistä käydään läpi muun muassa Mayojen, Pääsiäissaarten ja Viikinkien Grönlannin yhteiskuntien nousu ja tuho. Näennäisesti nämä olivat kaikki hyvin erilaisia kulttuureja, erilaisissa oloissa ja erilaisten haasteiden edessä. Kuitenkin kaikkien romahdusten ja häviämisten takaa löytyvät hyvin samantapaiset syyt. Nyky-yhteiskunnista esitellään myös useita esimerkkejä, kuten Kiina, Haiti ja Australia. Erilaiset kulttuurit ja elintasot, mutta ongelmien lähteet ovat perimmiltään samat. Kirjan lopuksi esitetään kysymys: voidaanko muinaisten yhteiskuntien romahduksista tai selviämisistä ottaa mitään oppia nykymaailmaan?

Ehkä ei niin yllättäen muinaiset kulttuurit hävisivät, koska he tuhosivat ympäristönsä, tahattomasti ja tietämättömyyttään tosin. Nykymaailma on menossa hurjaa vauhtia samaan suuntaan, mutta ongelmat ovat moninkertaisesti pahempia, sillä globalisaation vuoksi ongelmat leviävät yhdestä paikasta toiseen. Yhteiskunnat eivät ole enää toisistaan eristyneitä yksiköitä, jotka voivat oman elinympäristönsä tuhottuaan kenties muuttaa toiseen, hedelmällisempään paikkaan. Toki kirjassa kerrottiin myös positiivisista esimerkeistä; toiset maat ovat pystyneet muuttamaan ympäristöään paremmaksi ja lopettamaan ylettömän luonnon hyväksikäytön.

Diamond antaa kuitenkin toivoa siitä, että asiat saadaan vielä korjattua, eikä kirjasta jäänyt ihan toivotonta mielikuvaa. Hyvän herätyksen se kuitenkin antoi, myös tällaiselle omaan napaan tuijottajalle. 

Ei kommentteja: