tiistai 14. elokuuta 2012

Arno Karlen: Mikrobit ja ihminen


Tartuntataudit ovat olleet ihmisten riesana siitä asti kun esi-isämme laskeutuivat puusta alas kävelemään kahdella jalalla. Kirjassa kerrotaan melko kattavasti ihmiskunnan tautihistoriasta sekä siitä, mistä taudit saavat alkunsa ja miten niiden tarttuvuus ja taudinaiheuttamiskyky muuttuvat ajan saatossa, sekä listataan melko kattavasti eri puolilla maapalloa ilmenneitä epidemioita. Ei liene yllätys, että ihmisen vaikutus ympäristöön, kaupungistuminen ja köyhyys sekä myös uusi teknologia ja globalisaatio ovat osaltaan syitä uusien, ennen tuntemattomien tautien ilmaantuvuuteen, sekä vanhojen tautien uudelleen ilmaantumiseen.

Kirja on julkaistu englanniksi jo vuonna 1995 ja suomeksikin 2000, joten mikään uusi opus ei ole kyseessä. Tieto sinänsä ei ole vanhentunutta, vaikka uusia tauteja ja tutkimustuloksia saadaan jatkuvasti lisää. Mielenkiintoista olisi kuitenkin lukea nykyajan tartuntataudeista kertova julkaisu tämän päälle. Erittäin mielenkiintoinen katsaus ihmisen tautihistoriaan, mutta ei soveliasta luettavaa luulotautisille...

Ei kommentteja: