lauantai 11. elokuuta 2012

Lawrence McDonald & Patrick Robinson: A colossal failure of common sense - The inside story of the collapse of Lehman Brothers


Kai tämä taas menee syksyn piikkiin, nimittäin halu tarttua käsittämättömiin kirjoihin aiheista, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet minua. Tällä kertaa halusin ehdottomasti saada selville mistä johtui investointipankki Lehman Brothersien konkurssi vuonna 2008. Vaikka en tosiaankaan seuraa talousuutisia vähäisemmässäkään määrin, oli tämä kuitenkin tapaus jonka muistin uutisista. Konkurssi kietoutui yhteen toisen talousalan suuren tapahtuman kanssa, nimittäin USA:n asuntomarkkinoiden romahduksen. Sen verran olin jälleen lukenut lehdistä, että muistin kuinka kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat jättämään kotinsa kun eivät enää selvinneet asuntolainoistaan. Lainoista joita oli suorastaan tuputettu alhaisten korkojen varjolla ihmisille, joilla ei ollut minkäänlaisia säästöjä eikä tuloja, eikä aina edes lukutaitoa ymmärtämään mihin nimensä pistivät. Lehman Brothersien konkurssin jälkimainingeissa myös Eurooppalaiset pankit joutuivat vaikeuksiin ja Islanti lähes vararikkoon. 

Kaikki liittyy kaikkeen, ainakin talousmaailmassa. Kirjan kirjoittaja Lawrence McDonald oli töissä Lehman Brothersilla, joten hänellä on paljon tietoa siitä, miten asiat etenivät ja menivät lopulta pieleen. Vaikka kirja vilisee terminologiaa jota en todellakaan ymmärtänyt, oli hän saanut selitettyä asiat monesti niin, että pysyin kärryillä. Tietoni talousasioista kohosivat roimasti, luottamus sensijaan ei. Olen edelleen sitä mieltä että paras paikka rahoilleni olisi patjan alla piilossa.

Ei kommentteja: