Kirja on reportaasi Ruotsin ja muun Euroopan noitavainoista 1600-luvulla. Tai noitahysteriasta voisi kai paremmin puhua, sillä mitä enemmän oikeudenkäyntejä ja teloituksia tuli, sitä laajemmalle hysteria levisi ja noitia alettiin nähdä kaikkialla. Ruotsissa lapsitodistajat olivat yleisiä, he kehittelivät mitä mielikuvituksellisempia kertomuksia matkoista naapurin rouvien kanssa Blåkullaan paholaista tapaamaan ylösalaisin käännettyjen lehmien ja vuohien päällä. Lapset osasivat toimia myös "osoittajina", jotka pelkällä katseellaan näkivät heti oliko ohikulkeva nainen noita vai ei. Kukaan ei tietenkään epäillyt lainkaan, etteivätkö lapset puhuisi aina totta. Muutama rohkea kuitenkin löytyi, joiden mielestä koko noitatouhu oli täysin keksittyä. Heistä juontaa kirjan nimi.
Kirja oli kirjoitettu niin ironisella ja humoristisella tavalla ettei nauramista voinut välttää, vakavasta aiheesta huolimatta. Neljäsataa vuotta on kuitenkin niin pitkä aika, että senaikainen ajattelu ja kulttuuri ovat täysin käsittämättömiä nykyaikana. Kirjan lopuksi kirjailija ottaa vielä esille nykyajan "noitavainot". Loppujen lopuksi ihmiset toimivat nykyäänkin melko samalla tavalla tiettyjen asioiden suhteen, vaikkeivät sitä itse huomaakaan. Ikävänä esimerkkinä otetaan esille pedofiiliskandaalit Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, joissa ei loppujen lopuksi ollut mitään perää, mutta viattomien ihmisten maine saatiin tahrattua lopullisesti. Kuolemantuomioita ei sentään enää nykyään jaella niin ahkerasti kuin entisaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti