Micael Dahlen: Ihmispedot

Takakannen mukaan kirja kertoo viidestä murhaajasta, "joiden maine on levinnyt kaikkialle maailmaan". Tunnistin näistä nimistä yhden, Charlie Mansonin. Muut ovat ehkä kuuluisia, mutta eivät ainakaan minulle. En todennäköisesti kuulu tämän kirjan kohderyhmään, ellei tarkoituksena ollut sitten tehdä heistä vielä kuuluisampia, nyt ainakin yksi uusi ihminen tietää heidän nimensä ja sen, mitä he ovat tehneet.

Micael Dahlen kävi henkilökohtaisesti tapaamassa kaikkia viittä murhaajaa ja haastatteli heitä. Kuten hän itse kertoo useasti, hänestä tuli "pakkomielteinen". Kuvailut kirjailijan matkoista vankeja tapaamaan, heidän haastattelunsa ja murhien kuvailu vei noin puolet kirjasta. En tiedä mitä uutta hän näistä tapaamisista sai, muutamaa lausetta lukuunottamatta joita sitten analysoitiin myöhemmin kirjassa. Muuten murhat ja murhaajien elämäntarinat ovat niin tunnettuja, että suurin osa tiedoista on varmasti etsitty muista lähteistä.

Etukannen perusteella luulin kirjan keskittyvän siihen, miten murhaajista tulee niin kuuluisia, miksi ja miten on mahdollista, että heidän nimellään tehdään miljoonabisnestä ja mistä johtuu, että niin monet ovat halukkaita tapaamaan murhaajia, harrastamaan seksiä heidän kanssaan vankilassa ja jopa menemään naimisiin heidän kanssaan. Näitä aiheitä sivuttiin kyllä, mutta melko pintapuolisesti. Olisin toivonut kirjailijan haastatelleen enemmän esimerkiksi naisia, jotka menevät naimisiin vangin kanssa joka mahdollisesti ei koskaan vapaudu. Tällaista analyysia ei ollut, vaikka hän yhden kirjan päähenkilön vaimon tapasikin. Loppuosa kirjasta oli  kirjailijan omaa pohdintaa siitä, miksi yhteiskunta on sellainen kuin on, mikä tekee murhaajista niin kiehtovia ja mistä johtuu etteivät kaikki toteuta mielitekojaan murhasta.

Harvasta kirjasta on jäänyt näin "korni" olo, en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Loppukiitoksissakin osoitetaan ensin syvä kiitos murhaajille siitä, että he ovat sallineet kirjailijan tavata heidät ja jakaneet tarinansa hänen kanssaan, jonka jälkeen loppukaneettina muistutetaan että onhan ne uhrit ja heidän omaisensakin olemassa. Kirjassa käsitellään ja ihmetellään jonkinverran sitä teollisuutta ja bisnestä jota murhaajien nimillä tehdään, mutta kyllähän tämä kirja kuuluu aivan samaan kategoriaan, minkä kirjailija mainitseekin lopussa.

Michael J. Fox: Always looking up - The adventures of an incurable optimist

Aloin alunperin lukemaan tätä kirjaa reilut puoli vuotta sitten. Sain luettua ehkä kolmasosan, kunnes teknisten ongelmien vuoksi kirja hävisi Kindlestäni enkä saanut aikaiseksi hommattua sitä uudestaan ennenkuin nyt. Oli yllättävän vaikeaa löytää kohtaa johon lukemiseni jäi, sillä huomasin etten muista juuri mitään lukemastani. En kuitenkaan usko että väliin jäi lukematonta tekstiä, ainakaan toivottavasti.

Alku oli tosiaan ehkä vähän pitkäveteistä, ainakin ne kohdat joissa Fox kertoo parkinsonin taudin tutkimuksen rahoittamiseen perustamastaan hyväntekeväisyysjärjestöstä, sekä osallistumisestaan politiikkaan saadakseen tarpeeksi tukea kantasolututkimuksen hyväksymiseen. Tärkeitä asioita toki, eikä sovi unohtaa että hänen nimeään kantavasta hyväntekeväisyysjärjestöstä on tullut yksi johtavista rahoittajista parkinsonin - sekä myös muiden neurologisten sairauksien tutkimuksessa.

Kirjan parasta antia olivat kuitenkin kuvaukset Michaelin ja hänen perheensä elämästä ja ajatuksista. Hän kuvaa hyvin sitä, millaisia hankaluuksia parkinsonin tauti toisinaan aiheuttaa ja pohtii sitä, kuinka pitkän tien hän on joutunut kulkemaan hyväksyäkseen sairautensa. Mieleen tuli kyllä välillä onko hän tosiaan niin positiivinen kaiken aikaa kuin minkä kuvan kirjasta saa. Todennäköisesti ei, mutta toisaalta kirjahan kertookin positiivisesta elämänasenteesta. Pidin kovasti Foxin tavasta kirjoittaa, toivottavasti saan joskus käsiini hänen toisenkin kirjansa.

David Bodanis: E=mc2

Vaikka energian ja massan suhdetta kuvaava yhtälö on Einsteinin tuotos, tässä kirjassa ei keskitytä pelkästään häneen, vaan kerrotaan nimenomaan yhtälön elämänkerta. Toisin sanoen käydään lävitse sitä miten massaa, energiaa ja valonnopeutta on tutkittu, kuinka yhtälö liittyy suhteellisuusteoriaan ja mitä käytännön sovelluksia ja hyötyä siitä on. Atomipommin rakentaminen ja sodan aikaiset tapahtumat käydään lävitse hyvin yksityiskohtaisesti, mutta esimerkkejä on monia muitakin.

Kuulostaa ehkä kuivalta kirjalta ja osin se sitä olikin, mutta kirjaan oli saatu myös paljon eläviä esimerkkejä tiedemiesten omituisuuksista ja siitä, kuinka paljon uhrauksia tieteelle omistautuminen voi vaatia. Iso osa tekstistä meni välillä yli ymmärryksen, mutta aina jotain tiedonmurusia meni perille. Vaikka olen tiennyt mitä yhtälö aukiluettuna tarkoittaa, en ole todella käsittänyt mitä se oikeasti tarkoittaa ennenkuin nyt. 

Patricia Cornwell: Kuolleiden satama

Kuolinsyyntutkija Kay Scarpetta palaa takaisin johtamaansa laitokseen ikävissä tunnelmissa. Hän on saanut tietoonsa, että laitokseen tuotu murhan uhri onkin mahdollisesti ollut elossa vielä sinne tuotaessa. Hänen viransijaisenaan toiminut Jack Fielding on kateissa ja on lisäksi antanut vääriä lausuntoja murhatun pikkupojan kuolintavasta omaisille. Pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä että Jackilla on jotain tekemistä molempien murhien kanssa.

Pitkästä aikaa luin Cornwellia, kiitos Helsingin kirjamessujen e-kirjatarjouksen. Kirjamessuviikolla joka päivä oli yksi e-kirja tarjouksessa, maksoi muistaakseni muutaman euron, joten en voinut olla hyödyntämättä tarjousta. Cornwellin Scarpetta-sarjan kirjat olivat aikoinaan lempikirjojani ja luin niitä uskollisesti, kunnes jossain vaiheessa ne rupesivat tökkimään. Välistä on jäänyt siis lukematta useampi kirja, mutta uskalsin kuitenkin antaa Cornwellille uuden mahdollisuuden.

Mitenkään kovin innostuneesti en tätä kirjaa ruvennut lukemaan ja lopulta lukemiseen menikin useampi kuukausi. Henkilöt olivat edelleen samoja kuin muissakin kirjoissa, myöskin heidän välisensä ongelmat ja suhteet tuntuivat olevan aivan samoja kuin aiemminkin. Jotenkin vain päällimmäiseksi tunteeksi jäi päähenkilö Kay Scarpettan negatiivisuus kaikkea ja kaikkia kohtaan. Missään vaiheessa en tuntenut minkäänlaista sympatiaa häntä kohtaan, mikä tekee lukemisesta aika ikävän kokemuksen. Loppua kohti kirja kuitenkin parani ja viimeisen kolmanneksen kirjasta luin lähes yhdeltä istumalta. Ei tämä kuitenkaan niin hyvä ollut, että haluaisin lisää Cornwellia lukea, ainakaan lähiaikoina.

Lincoln Child & Douglas Preston: The book of the dead

Agentti Aloysius Pendergastin tarina jatkuu jälleen siitä mihin edellisessä kirjassa, Dance of deathissa jäätiin. Tämän kirjan juonesta ei voi oikeastaan kertoa mitään paljastamatta samalla edellisen kirjan tapahtumia, mutta edelleen pääosassa ovat Pendergastin lisäksi hänen veljensä Diogenes. Diogenesin suunnitelma kostaa veljelleen heidän lapsuudessaan tapahtunut kauhea onnettomuus ajaa häntä eteenpäin, eikä kenelläkään ole tietoa siitä, mitkä hänen lopulliset tavoitteensa ovat, ei edes Pendergastilla. 

Äärettömän mukaansatempaava kirja, jälleen kerran. Pendergast on ehdottomasti yksi suosikeistani, onneksi kirjoja on kirjoitettu monta vielä tämänkin jälkeen. Mitään muuta sanottavaa en tästä kirjasta keksikkään, laatu puhuu puolestaan. 

Laurie Helgoe: Introversion voima

Olen aina ollut se ihminen, joka väsähtää baari-iltana jo heti puolenyön jälkeen. Juhlat, joissa on paljon itselleni tuntemattomia ihmisiä on ehdoton kauhistus, enkä voi käsittää kuinka kukaan voi oikeasti viihtyä sellaisissa tapahtumissa. Olen hiljainen, viihdyn yksin erinomaisesti, eikä minun todellakaan tarvitse olla yhteyksissä muihin ihmisiin jatkuvasti. Tähän saakka olen ajatellut olevani ehkä vähän omituinen, sulkeutunut ja ujo, erilainen kuin muut ihmiset ympärilläni. Siksi olikin ihanaa lukea kirjaa, joka oli kuin minusta itsestäni kirjoitettu.

Kirjailija on psykologi ja introvertti, joka haastaa kirjassaan vallitsevan käsityksen siitä, että maailmassa ei pärjää kuin olemalla ekstrovertti: avoin, sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja kilpailuhenkinen. Nyky-yhteiskunta on rakennettu tälle mallille, mutta laajojen tutkimusten mukaan jopa yli puolet ihmisistä on enemmän introvertteja. Jako ei tietenkään ole mustavalkoinen, vaan ihmisillä on molempia ominaisuuksia vaihtelevissa määrin. Kirjassaan Helgoe kuvailee introvertteja luonteenpiirteitä ja mitä ne merkitsevät, sekä antaa ohjeita siitä, kuinka omasta "introverttiydestään" voi saada voimaa ja energiaa, sekä kuinka ekstrovertteihin ihmisiin tulisi suhtautua. Kirjan näkökulma on toki amerikkalainen, mutta perusperiaatteet ovat sovellettavissa täälläkin. Itseasiassa kirjassa ylistetään pohjoismaita, sillä täällä yhteiskunta on introvertimpi, kuten kaikki suomalaiset toki tietävät :)

Joshua Foer: Kaiken muistamisen taito

Muistiteemalla jatketaan. Edellinen lukemani kirja oli fiktiivinen kuvaus muistinmenetyksestä, nyt käsitellään päinvastaista asiaa, muistin parantamista. Kirjan nimestä voisi päätellä sen olevan itseapu-kirja tai opas, jonka avulla kukin voi harjoituttaa muistiaan. Toki kirjassa kerrotaan niksejä ja tapoja, joiden avulla esimerkiksi numerosarjojen mieleenpainaminen helpottuu, mutta jos todella on kiinnostunut petraamaan omaa muistiaan,  joutuu etsimään lisäapua muista lähteistä. Lisäksi kerrotaan paljon muistamisen ja muistin historiasta ja siitä, miten ollaan päädytty nykytilanteeseen, jossa kukaan ei oikeastaan muista enää mitään ilman "ulkoisia muisteja", kuten kännykän numeroluetteloa. Ennen kaikkea kirja kertoo kuitenkin kirjoittajan itsensä matkasta Usa:n muistimestaruuskilpailuihin.

Foer on toimittaja, joka sattui olemaan edellisissä muistimestaruuskilpailuissa tekemässä niistä juttua lehteen. Hän tapasi useita muistiurheilijoita, jotka (ainakin minusta) vaikuttivat olevan toinen toistaan erikoisempia persoonia. Muisti ja muistaminen rupesi kiinnostamaan häntä enemmänkin ja hän sai kipinän ruveta treenaamaan omaa muistiaan. Valmentajakseen hän sai brittiläisen muistiurheilijan Ed Cooken, jonka kanssa yhdessä hän valmistautui seuraaviin Usa:n mestaruuskisoihin.

Vaikka voisi kuvitella ettei muistamisesta ja muistin kehittämisestä saisi ainakaan mielenkiintoista kirjaa aikaan, Foerin kirjoitustyyli on sopivan hauska pitääkseen otteessaan. Väliin mahtuu paljon asiaakin ja kirjaansa kirjoittaessaan hän kävi tapaamassa paljon mielenkiintoisia ihmisiä, joiden muistikapasiteetti ylittää jopa tutkijoiden ymmärryksen, muun muassa Sademies-elokuvan esikuvana olleen Kim Peekin.

Lopuksi vielä pettynyt huomautus kirjan suomennetusta nimestä, joka on juuri niin tylsä kuin vai voi olla. Alkuperäinen nimi, "Moonwalking with Einstein" ei olisi ollut kovin vaikea suomentaa mielenkiintoisesti, ja varmasti olisi kerännyt enemmän huomiota. Ja jos nyt pilkkua ruvetaan viilaamaan, suomennos on hyvin epätarkka. Kuten Foer itsekin toteaa, muistiurheilu ja muistin parantaminen ei auta juuri muuhun kuin numerosarjojen ja ehkä ostoslistojen muistamiseen. Muistiinpainaminen vaatii tietoista ajattelua ja vaivaa, joten arkielämässä auton avaimet hukkuvat edelleen, eikä ohimennen tavatun puolitutun nimi välttämättä muistu mieleen.